Seurakuntaretki Israeliin

Genesaretin järvellä seilataan melko tyynellä säällä,

Jeesus käveli järven päällä.

Genesaretin järvellä sumu on joskus sakeaa,

Kaanaan kylässä maistellaan viiniä puolimakeaa.

 

Bussi on Golanin mäissä kovilla,

turistien paljoutta on matkamuistomyymälöiden ovilla.

Lämpötila laskee satojen metrien nousuissa,

kylmä tulee polvihousuissa.

 

Jeesuksen aikana enemmän ihmisiä asui kylissä,

miehet töissä ja naisilla pienet lapset sylissä.

Jeesus viidelletuhannelle loihti leivät,

silti monet jumalan poikaan uskoneet eivät.

Vuorisaarnan paikka on autuuksien vuori,

saarnaa huolella kuunteli seniori ja nuori.

 

Jerikosta Jerusalemiin ajetaan keskellä hiekkaerämaata,

moni ei maisemaa tällaiseksi kuvitella saata.

Jerusalemin öljymäellä Jeesus taivaaseen astui,

Tiberiaksen ukonilmassa ilman sadetakkia kastui.

Jeesus kavallettiin Getsemanen puutarhassa,

itkumuurilla olen harhassa.

Tuttujen numerot puhelimen yhteystiedoista puuttuu,

tilanne tukalaksi muuttuu.

Jonkun tutun soittoa odotan kovasti,

silloin soittaa rovasti.

 

Jordan virta on vain kapea uoma,

eksoottinen pyhä maa on luojan luoma.

Bussista näkee palmutarhaan,

kuski ei kertaakaan aja harhaan.

 

Kapernaumissa talon alla kiviraunio harmaa

on Pietarin koti, mikä on lähes varmaa.

Tämän matkaoppaalta opin:

Jeesus paransi malariaa sairastavan Pietarin anopin.

 

Hartaushetkessä vannon uskontunnustuksen valan,

Jeesus Galileasta Jerusalemiin kulki jalan.

Ehtoollisviini juodaan yhteisestä maljasta? Rovasti kysyy.

Ehtoollisvieraat leivän viiniin kastamisessa pysyy.

Magdalan Maria ekana ylösnousseen Jeesuksen kohtaa,

tapahtuma kristinuskon leviämiseen johtaa.

 

Perinnekylässä aasin käyttämä kone viinirypäleet murskaa,

Tiberiaksen ravintolassa syödään Pietarin kalaa, ei turskaa.

Käsityöläinen porakoneen pyörittämiseen käyttää narua,

vähäsateisuuden vuoksi Israelin luonto on karua.

Neulansilmäovi symbolisoi Jeesuksen vertausta.

Tämä on raamatun lauseen kertausta:

Helpompaa on kamelin neulansilmän läpi mennä,

ilman uskoa Jeesukseen ei syntisen sielu taivaaseen lennä.

 

Kalasatamassa ylösnoussut Jeesus ilmestyi opetuslapsille,

nuorille miehille, ei harmaahapsille.

Kalasatamassa opetuslapset saivat Pietarin kalansaaliin.

Tämän asian on mentävä kaikille kaaliin:

Nyt kalansaaliin keskenänne jaatte,

uskossa Jeesukseen sielullenne pelastuksen saatte.

 

Paluulennolla pahoinvoivaa matkustajaa auttamaan säntää

kaksi pirteää lentoemäntää.

Vointia helpottaa pullosta annettu happi,

runoilijan takana istuu pappi.

 

Jukka Ollikkala

Lue lisää

Syyskuusta lokaan

Syyskuusta lokaan

16.10.2024 12:02

Tilaajille

Tuulentuvat

Tuulentuvat

02.10.2024 12:12

Tilaajille

Auringossa

Auringossa

28.09.2024 20:06

Tilaajille

Heinitettyä

Heinitettyä

20.07.2024 17:03

Tilaajille