Voimaksi viikolle

Olenko tärkeä, jos en tee mitään?

Eveliina Sydänlähde

Pari päivää sitten olin lauantai-illan yksin enkä tehnyt mitään. Harvinainen hetki ruuhkavuosia elävälle! Kun illalla menin nukkumaan yksin, en ollut kovin tyytyväinen vapaa-aikaani. Ajattelin, että olisihan sen ajan voinut jotenkin paremminkin käyttää. Vaikka järkevästi osasin perustella itselleni, että nyt on väärä hetki murehtia kävelemätöntä lenkkiä tai siivoamatonta kaappia, epämääräinen fiilis oli sitkeä: menikö tämä ilta ihan hukkaan?

Olen varma siitä, että kukaan meistä ei voi tehdä mitään sellaista, mikä saisi Jumalan rakastamaan meitä enemmän tai mikä saisi Jumalan rakastamaan meitä vähemmän. Hän on aina rakastanut meitä maailmankaikkeuden täydellisimmällä rakkaudella. Hän on rakkaus. Meidän tekemisemme tai tekemättä jättämisemme täällä maan päällä eivät voi muuttaa jumalan persoonaa. Hyväksynnän hakeminen Jumalalta hyvän tekemisellä on aivan turhaa. Sen pitäisi olla turhaa kaikissa ihmissuhteissamme – myös suhteessa itseen.

Alkuyön tunteina mietin, että ehkä lepääminen on kokenut inflaation. Siitä on tullut väline, jolla saavutetaan yhä suurempaa tehokkuutta. Lepäämistä olisi hyvä olla juuri sen verran että ehtii palautua ja saa taas itsestään optimaaliset tehot irti. Tässä ajattelumallissa muu lepääminen on turhaa tai jopa väärin: laiskuutta ja vetelehtimistä! Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä, vaikka hänen ei olisi taatusti tarvinnut. Kaikkivaltiaasta sanotaan, ettei hän nuku – eikä edes väsy – ja silti hän lepäsi. Mielestäni se on vahva viesti olemisen puolesta. Olemassaolo sinänsä on tärkeää.

Sunnuntaina vapaailta oli muisto vain. Pienten lasten kanssa on helppoa tuntea itsensä tärkeäksi. Olen varma siitä, että Afrikan Tähden pelaaminen perheen kanssa on tärkeää. Olen varma, että yhdessä syöminen on tärkeää. Olen varma, että otsikon kysymys tulee kummittelemaan minulle seuraavanakin vapaailtana. Olenko tärkeä, jos en tee mitään? Olen varma siitä, että tämä kysymys pitää selättää.

Joskus on helpompaa kuulla se joltakulta toiselta. Sanon sen sinulle nyt. Sinä olet tärkeä. Ihanaa että olet olemassa.

Itselleni määrään hoidoksi kalenteriin useamman vapaaillan, milloin en tee yhtikäs mitään.

Eveliina Sydänlähde
vapaaehtoiskoordinaattori
Kangasalan seurakunta

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?