Tapahtuipa perjantaina. Vastaan tuli tuttava, erittäin iäkäs ihminen. Hän oli hieman alakuloisen oloinen, yleensä vaihdamme muutaman sanan tervehdyksien jälkeen. Tinkasin naapurin vointeja, ja tällöin sain kuulla, mistä kenkä puristi. Hän oli ollut Coxassa operaatiossa, ja ei ollut saanut sairaalan määräämiä lääkkeitä, vaan Pälkäneen apteekki lupasi ne aikaisintaan seuraavana maanantaina. Vaadin menemistä terveyskeskukseen sanoen, että haen ne lääkkeet vaikka Kangasalan tai Valkeakosken apteekista, ja jos ei heillä ole, niin Tampereen kyseisen sairaalan apteekista kyllä saadaan vaikka samana päivänä.
Niin menimme Pälkäneen terveyskeskukseen selvittämään asiaa. Kävi ilmi, että Pälkäneen apteekissa onkin tätä lääkettä, mutta reseptiin oli kirjoitettu 30 kappaletta ja apteekin pakkauksessa oli 100 kappaletta. Toisin sanoen apteekki ei voinut antaa, koska resepti ei antanut siihen lupaa. Kysyin, miksei paikalla ollut lääkäri voinut kirjoittaa uutta reseptiä, mutta se ei kuulemma käynyt. Seurasi taholtani muutama isoilla kirjaimilla kirjoitettu sana. Eli tällaista asiaa ei saatu aiemmin hoidettua ja potilas oli ilman hänelle määrättyä lääkettä. Terveyskeskuksen ja apteekin välistä keskustelua en kuullut, koska ”luukku” suljettiin. Kela-kortin ja rahan avulla tuttava lopulta sai tarvitsemansa lääkkeen. Kuka kantaa vastuun ja kenen pitää hoitaa potilaan asiat, kun erittäin ikääntynyt ihminen kotiutetaan sairaalasta?
Toinen lähes identtinen edelliseen tapahtui muutama vuosi sitten itselleni. Coxassa suoritetun nivelrikkoleikkauksen jälkeen palasin kotiin Kangasalan vuodeosaston kautta. Menin uusimaan myöhemmin sairaalan määräämiä lääkkeitä, mutta lääkäri olikin uusinut väärän lääkkeen, jonka huomasin vasta, kun edellinen oli loppu ja avasin uuden pakkauksen. Tämä tapahtui lauantaiaamuna, eli sen jälkeen menin Pälkäneen apteekkiin vaihtamaan väärää lääkettä oikeaan. Sehän ei käynyt kuin elokuvissa vaan sanottiin, että saan lääkkeen, kun olen käynyt maanantaina lääkärissä uusimassa ja vaihtamassa reseptin.
Tässä vaiheessa sydäntautinen olisi tarvinnut pari nitroa, mutta minulle riitti muutama korkeaoktaaninen isokirjaiminen sana. Kehotin heitä soittamaan lähimmälle päivystävälle ”arvauskeskuksen” lääkärille reseptin kirjoittamista varten. Sanoin tulevani puolen tunnin päästä hakemaan lääkkeen. Tämä toteutuikin, mutta sanailu jatkui puolin ja toisin, vaikka en syyttänyt tästä mokasta varsinaisesti apteekkia. Seurasi oikeusjuttu, jonka luonnollisesti hävisin. Pääasia tuli täytettyä, eli että sai oikeat lääkkeet oikeaan aikaan.
Kummallista asiassa oli se, että en saanut oikeusviranomaisilta lupaa haastaa lääkäriä oikeuteen, vaikka minulla oli hänen kirjoittamansa paperi, tunnustus hoitovirheestä. Lausunnossa tosin jätettiin mainitsematta se, että jos olisin käyttänyt vääriä lääkkeitä yhdessä muun lääkityksen kanssa, olisin altistunut lääkkeiden yliannostukseen ja mahdolliseen myrkytystilaan. Miksi oikeutta ei kiinnosta tekoni motiivit?
Olen yrittänyt lähestyä terveyskeskusta asiassa, mutta tuloksetta. Audienssipyyntöihin en ole saanut positiivista vastausta tämän ja muidenkin kiistanalaisten, epäselvien tapausten oikaisemiseksi. Tervetuloa sote ja tervemenoa nykyinen byrokraattinen systeemi!
Miettimisen aihetta antaa eläkeläinen Matti Martti Laatikainen Pälkäneeltä
