Kumpi väistää Prisman pysäköintialueella – ”tämä on monelle epäselvä mutta lakipykälien mukaan täysin selkeä asia”

Varovaisten kohtaamisten risteys Kangasalan Prisman pysäköintialueella.

Auto poistuu Prisman pääpysäköintialueelta kohti Mäkirinteentietä, kun toinen auto on kääntymässä kaupparakennusta reunustavasta sivuparkista samaan suuntaan. Molemmat pälyilevät toisiaan: kumman tässä oikein pitäisi väistää?

– Tämä on monelle epäselvä – vaikkakin lakipykälien mukaan täysin selkeä – asia. Oikealta tulevaa väistetään, vastaa Kangasalan autokoulun liikenneopettaja Matti Viljamaa.

Kauppakeskukselle käännyttäessä merkitty pysäköintialue ilman lisäkilpiä kertoo, että alueella pätevät normaalit väistämissäännöt, kuten esimerkiksi huoltoasemilla, toreilla ja muillakin yleiselle liikenteelle tarkoitetuilla alueilla.

– Kaikki ovat tasavertaisia risteyksiä, ajetaan väylälle mistä suunnasta vain – eli aina väistetään oikealta tulevia. Liikennemerkki lisäkilven kanssa kertoo pysäköintitavan ja sallitus kohdat alueella,  se ei tee väylistä kuitenkaan eriarvoisia, Viljamaa linjaa.

Lyhyt, kymmenen tapauksen tarkkailujakso osoittaa Viljamaan arvion väistämisvelvollisuuden epäselvyydestä todeksi. Yksikään sivuparkista alueelta tuleva kuski ei saa tilaa, joskaan ei sitä kovin aktiivisesti hamuakaan – eikä toisaalta pidäkään: Viljamaa muistuttaa tieliikennelain kolmannesta pykälästä, jossa puhutaan olosuhteiden mukaisesta varovaisuuden noudattamisesta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

– Etuajo-oikeutta risteyksissä ei ole enää lain mukaan kenelläkään. Vaikka osalla on väistämisvelvollisuus, on kaikilla kuitenkin varovaisuusvelvollisuus.

Viljamaan mukaan on sellaisiakin pysäköintialueita, joissa väistämisvelvollisuuksia on merkitty kärkikolmioin. Isoille parkkialueille niitä – tai varoitusmerkkejä tasa-arvoisesta risteyksestä – uppoaisi kuitenkin melkoinen määrä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?