Puijo jäi suupalaksi kahden pelin viikon alla

Jemina Jäärni keräsi ensimmäiset liigapisteensä viikonloppuna. Roosa Laakkosella niitä oli jo ennen Puijo Wolley -ottelua hyvä määrä.

LP Kangasala ja Puijo Wolley ottivat ensi kertaa mittaa toisistaan liigatasolla viikonloppuna. Kuopiolaisvieraiden näkökulmasta kohtaamisen olisi mieluummin voinut edelleenkin jättää väliin – niin vahvasti kotijoukkue vyöryi Puijon yli Pitkäjärvellä.

LP Kangasalan voitto kirjattiin lukemin 3–0 (25–12, 25–7, 25–13). Tuloksen ja pisteiden lisäksi iloa antoi onnistunut pelaajien kierrätys ja vastuun tasaaminen; esimerkiksi Tiiamari Sievänen sai hengähtää Emma Mutkan kannettua puolustusvastuuta liberon tontilla. Ronja Heikkiniemi pelasi hyvillä tehoilla ensimmäisen kokonaisen ottelunsa, ja joukkueen nuorin pelaaja Jemina Jäärni ei tyytynyt vain ensimmäiseen liigapisteeseensä vaan poimi niitä lopulta seitsemän.

LP Kangasalan parhaana palkittiin passari Caila Stapleton.

Mestaruusliiga jatkuu viidentenä olevalla LP:llä nyt kahden pelin viikolla. Keskiviikkona joukkue matkustaa Jymy-Volleyn vieraaksi ja sunnuntaina Pitkäjärvelle saapuu WoVo.