Kakkosen kotiavaus toi KU-68:lle voiton – ja katsojia

KU-68:lla oli aihetta tyytyväisyyteen ensimmäisessä salibandyn kakkosdivisioonan kotiottelussaan.

Mikä ottelu: KU-68 – KalvKe, salibandyn 2-divarin ensimmäinen kotiottelu

Ennakkoasetelma: Kaksi sarjanousijaa vastakkain. Kahdesta pelistä KU:lla saaliina 2 pistettä, KalvKe:lla 3 pelistä 1 piste.

Miten kävi: KU-68 – KalvKe 6-4 (4-2, 1-1, 1-1)

Ratkaisu: Kotijoukkue onnistui viimeistelemään hyvällä prosentilla maalipaikoistaan ja pystyi johtotilanteessa jäädyttämään pelin siten että vierasjoukkue ei saanut missään vaiheessa kunnon kiriä aikaiseksi. Lopullisesti ottelu ratkesi vieraiden jäähyyn 2,5 minuuttia ennen loppua josta KU rankaisi kuudennen maalinsa.

Onnistuja: Hyökkääjä Jere Stenhammar iski 3 maalia eli hattutempun. Maalilla Otto Haikka oli erinomainen ja jatkoi vakuuttavia esityksiään.

Kommentti: ”Erinomainen kotiavaus. Pelin teemana oli pelata ehjä 60-minuuttinen ja pääosin siinä myös onnistuttiin. Parketti ei ole koskaan helppo alusta mutta tällä kertaa pallo saatiin kesytettyä ja toimitettua vastustajan verkkoon tarpeeksi usein. Kalvola kuuluu muutenkin päävastustajiimme joten siinäkin mielessä pisteet maistuvat. Tästä on hyvä jatkaa!” (KU:n valmentaja Jani Vatanen)

Oho: Historian ensimmäinen 2-divaripeli Kangasalla houkutteli katsomoon yli 100 maksanutta katsojaa vaikka samaan aikaan Kisa-Eagles pelasi jääkiekkoa Pikkolassa ja Ilves jalkapalloa Tammelassa. Hieno avaus myös yleisömäärän valossa.

Entä nyt? Myös tällä viikolla KU:lla on edessä haastava peliviikko, sillä ensiksi pe 25.10. klo 19.30 Pitkäjärven koululle saapuu 2-divarin kestomenestyjä, Soittorasia. Yhden huilipäivän jälkeen eli su 27.10. klo 15.00 Pitkäjärven koululla vierailee niin ikään 2-divarin vakiokalustoon kuuluva Tampereen Ilves. Hyvän viikon jälkeen KU pääsee haastamaan molempia joukkueita täynnä itseluottamusta.