SB Lujalle neljä pistettä ennen kotiturnausta – ja Pasi Nurmen paidan jäädyttämistä

Vuorotahtia voittojen ja tappioiden tiellä kulkenut SB Luja piti itsensä terävänä tällä kertaa myös turnauspäivän jälkimmäisessä ottelussa salibandyn kolmosdivisioonassa.

Avausvastustajansa Läysän kanssa tasapisteissä ennen ottelua ollut Luja selviytyi ensimmäiselle erätauolle 1–1-tasatilanteessa. Tilanne oli pälkäneläisittäin hyvä ottaen huomioon ensimmäisessä erässä näkyneiden helppojen virheiden määrä. Toinen ja kolmas erä karistivat jännityksen, ja peli oli Lujan hallussa lähes loppuun asti – tuolloin vastustaja vielä kaunisteli numeroita.

Luja otti pisteet maalein 6–9 Jarkko Ottmanin (2+3) ja Roni Marttilan (2+2) johdolla.

Jälkimmäiseen otteluun lähtökohdat olivat kutkuttavat. Vastustaja Steelers II lähti otteluun kolmen ottelun tappioputkessa, Luja puolestaan oli aiemmissa turnauksissa hävinnyt kaikki päivän jälkimmäiset ottelut kokonaismaalierolla 6–18.

Avauserästä lähtien oli nyt kuitenkin selvää, että Lujan hyvä ilme ensimmäisestä pelistä oli säilynyt. Puolustus oli tiivistä ja paikkoja toiseen päähän luotiin tasaisella tahdilla – tosin samalla tahdilla niitä myös hukattiin. Ja tämä kuva säilyi läpi pelin. Steelers syötteli tehottomasti laidoilla, tyylilleen uskollisesti Luja puolusti ja iski vastaan vastustajan pallonmenetyksistä. Lujalle helpottava voitto ja Steelersille katkera jatko tappioputkelle maalein 3–1.

Jälkimmäisessäkin pelissä Lujan tehomiehenä hääri Jarkko Ottman kahdella maalilla. Parrasvaloihin nousi myös ensimmäistä kertaa edustuksen maalinsuulla aloittanut, omista A-junioreista nostettu Pessi Varvas, joka torjui toistakymmentä loistavaa maalipaikkaa ja päästi vain yhden pallon selkänsä taakse.

– Kokonaisuutena varsin tasapainoiset ja etenkin nousujohteiset peliesitykset kahteen peliin. Saatiin sekä avauspelaamisessa että viisikkopuolustamisessa näkymään niitä asioita, joita oli käyty läpi edellisen turnauksen selkäsaunan jälkeen, valmentaja Jarmo Jussila arvioi.

Hänen mukaansa turnauspäivästä löytyi useitakin hienosti tasoaan nostaneita pelaajia.

– Tuttujen tehomiesten lisäksi erityisesti lämmittää A-ikäisten (hyökkääjät Roni Marttila, Aleksi Järvi, Kosti Jaakkola ja Pessi Varvas) rohkaisevat esitykset ja omien vahvuuksiensa esiin saanti.

Seuraavan kerran SB Luja pelaa 23.11., jolloin joukkue isännöi kauden ensimmäistä kotiturnaustaan Kostia-areenalla. Tuolloin vastassa ovat Snipers kello 11.30 ja muutaman entisen liigapelaajan vahvistama Vincemus kello 16.00.

Iltaottelua edeltää Luja-legenda Pasi Nurmen paidanjäädytystilaisuus.