Ruskamatka Lappiin 2019

Tilataideteos on Kansa hiljainen,

Suomussalmen luonto on karu, ei viljainen.

Taiteilijalla on tällaisia aatteita:

Risteihin kiinnitetty on vaatteita.

 

Kuusamon kirkko rakennettiin sodassa tuhotun tilalle,

veli venäläinen poltti vanhan kirkon pilalle.

Kangasalalla valmistetut urut on 26 äänikertaiset,

ominaisuuksiltaan aivan ylivertaiset.

 

Kolme huippua on Pyhätunturien jonossa,

talvisin vipinää on hiihtohississä ja monossa.

Vuotson kanava yhdistää Porttipahdan ja Lokan,

pohjoislapissa bongaamme ison porotokan.

 

Pyhätunturin tiellä on kahdeksan prosentin nousut,

Järkevän daamin jalkoja lämmittää pitkät alushousut.

Sukkahousujen kanssa on kestävyysongelmia pahoja,

tunturin rinteillä on kaunista ruskaa ja kelopuita lahoja.

 

Kaunispään huippu on puuton,

Lemmenjoen maukas porokeitto on luuton.

Japanilaisilla turisteilla on revontulivahdit,

revontulien bongaaminen määrää yön tahdit.

 

Vesisaari lukee Suomen kielellä,

tästä suomalainen on iloisella mielellä.

Hotellin toffee juusto valmistetaan vuohen maidosta,

makea juusto käy makuelämyksestä aidosta.

 

Vuoreija on Norjan osa itäisin,

puutonta tundramaisemaa karuna pitäisin.

Keskiajalla noituudesta syytetyt haaksirikkoja noituivat?

Monien kohtaloksi roviolla elävältä polttamiset koituivat.

 

Tunturikappelissa Joel Hallikainen laulaa uskosta,

Lemmenjoen veneretkellä nautitaan upeasta iltaruskosta.

Riekonlinnan pubissa trubaduuri viihdyttää,

Kultainen nuoruus valssi senioreiden pulssia kiihdyttää.

 

Lemmenjoen huopataiteilija paljon on huovuttanut,

uran alkuvaikeuksiin ei luovuttanut.

Kuviot hän huopaan kiinni rullaa,

Norjan rajalla ei kukaan tullaa.

 

Lemmenjoen jokiristeilyllä kuulee saamen kieltä,

kaukana ollaan lähimmältä tieltä.

Kosken ohi hyväjalkaiset saa kävellä,

siitä marssilaulu sävellä!

 

Poroisännän tarina Lapin pedoista järkyttää mielen,

ahma syö elävältä porolta kielen.

Niskaan ensin puraisee, poro halvaantuu, eikä pääse karkuun,

ahman käsittelyssä poro alkaa tuskasta parkuun.

 

Jätkänkynttilä sillan luona Ounasjoki ja Kemijoki yhtyy,

Lapin Lihassa matkaajat tuliaisten ostamiseen ryhtyy.

Ostan poron käristystä,

Lapin hyväkuntoisilla teillä ei ole täristystä.

 

Simojoesta saadaan nahkiaisia,

niillä herkutellaan kun on juhlia ja lakkiaisia.

Iissä matkanjohtaja huoltoaseman kylttiin perehtyy,

huomaa, että kuski ruokapaikasta erehtyy!

 

Porojen vasat merkitään korvaan,

muistiinpanoni tietokoneella riimirunon muotoon sorvaan.

Rykimäaikaan urokset pitävät kiinni vaatimista,

riimien keksiminen on kivaa runon laatimista.

Jukka Ollikkala

Lue lisää

Syyskuusta lokaan

Syyskuusta lokaan

16.10.2024 12:02

Tilaajille

Tuulentuvat

Tuulentuvat

02.10.2024 12:12

Tilaajille

Auringossa

Auringossa

28.09.2024 20:06

Tilaajille

Heinitettyä

Heinitettyä

20.07.2024 17:03

Tilaajille