Hiljaisuus jutteli minulle. Ääneti se kysäisi syytä kyyneliin. En vastannut, ja silloin se ymmärsi. Yhdessä surimme huolettomuuden kuolemaa. Askeleet kaikuvat vanhalla mukulakivikadulla. Askeleet katoavat porttiholvin pimeyteen. Enkeli, prinsessa hyvä vai paha. Nuoruutta etsimässä, lapsuutta kadottamassa yksin ja yhdessä aikuisuuden seerumit mukanaan, antaen yön peittää jäljet.
Tuhkan harmaassa tulevaisuudessa, rikkinäiset askelkuviot, rikkinäiset haavat arpisessa sisimmässä, rikkinäinen maailma ympärillä. Alla pettävää lentohiekkaa, vajottava suo.
Ei enää toivoa, sillä sateenkaari on kadonnut. Mutta sittenkin tahdon olla osana tuota nauravien kasvojen joukkoa, jotka virittävät riemuhuutonsa elämälle.
Marja Mäkinen
Pälkäne
