– En minä enää muista, Pasi Nurmi hymähtää.
Kysymys SB Lujan syntymisestä saa kuitenkin pienen pohdinnan jälkeen vastauksen.
– Vuosituhannen vaihteessa pelasimme Seuratalolla ja Luopioisten liikuntahallilla höntsää, ja silloin heräsi ajatus oman joukkueen perustamisesta. Pääsimme Lujan jaostoksi, ja taisi olla vuosi 2001, kun pelasimme ensimmäisen kauden miesten sarjassa, Nurmi muistelee.
Yhdestä joukkueesta touhu paisui mittasuhteiltaan yllättävän suureksi, kun seura sai käyttöönsä Regon vanhan teollisuushallin tilat. Luja-Lukko Areena pyhitettiin ainoastaan salibandyn käyttöön.
– Lujassa oli suurimmillaan yli 150 harrastajaa ja 140 lisenssipelaajaa, parhaimmillaan miehillä oli kolme joukkuetta ja naisilla kaksi.
Uuden areenan myötä edustusjoukkueenkaan ei enää tarvinnut antaa muille tasoitusta harjoittelussa – yksilöharjoitusten sijaan tila antoi myöten myös joukkueen yhteisten kuvioiden sekä ylivoima- alivoimapelin hiomiseen. Se alkoi näkyä tuloksissa: Lujasta tuli varteenotettava vastus ylempien sarjatasojen joukkueille Suomen cupissa ja Luopioisten salibandy-ylpeys hiipi hiljalleen sarjaportaita ylemmäs.
– Nousu kolmosdivisioonaan oli huikeimpia saavutuksia – jatkoajalla voitto ja nousu, jota oli haettu monta vuotta. Myös kakkosdivisioonaan nousu oli mahtavaa, Lujaa valmentanut Nurmi innostuu.
Kakkosdivisioonassa Luja ei lopulta pelannut otteluakaan. Kulut olisivat nousseet roimasti, kun turnaukset olisivat vaihtuneet yksittäisiin peleihin – joita liitto ei olisi antanut pelata Luopioisissa. Niinpä joukkueen kotikenttä sarjapeleille olisi käytännössä pitänyt löytää Tampereelta. Luja päätti jäädä kolmosdivisioonaan.
– Harmittihan se – nousu oli koko joukkueen yhteinen unelma. Meillä oli kuitenkin jo sillä kaudella ollut joukkueen kokoamisessa ongelmia ja itselläni oli jo kauden alkaessa päätös tehtynä siitä, että tämä oli nyt tässä.
Samoihin aikoihin erotuomaritoiminta oli alkanut vetää Nurmea puoleensa; hän oli ehtinyt viheltää joitakin pelejä kakkosdivisioonassa. Nurmi uskoi, että sarjan asettamat vaatimukset joukkueen johtamiselle ja samanaikaiselle salibandyjaoston pyörittämiselle olisivat olleet liikaa miehelle, joka ei ole tottunut tekemään asioita puolivillaisesti.
– Puolivaloilla ei lähdetä minnekään.
Sivurooli ja päärooli
Kun Lujan edustusjoukkueen pelaajarunko koki nuorennusleikkauksen, myös Nurmi jätti pelaamisen – hetkeksi.
– Sakki rupesi kyselemään pelaamaan alasarjoihin, joissa touhu oli yksinkertaista. Ei tarvinnut kuin ilmoittaa joukkue sarjaan ja olla paikalla peleissä.
Harjoituksia ei ollut, eikä niitä sinänsä tarvittukaan. Päätavoitteena oli nauttia pelaamisesta yhdessä porukalla, joka oli jo treenannut ja pelannut yhdessä liki 20 vuotta.
Pahnanpohjimmaisten joukossa aloittanut Lujan ”kokemusjoukkue” XO kyykytti alkuun muita joukkueita mennen tullen, mutta pikku hiljaa erot tasoittuivat. Viime kauden jälkeen Nurmi päätti antaa pelaamisen olla.
– Siinä alkoi huomata, että paikat rupeavat hajoamaan ja nuorta pelaajaa painaa ohi vasemmalta ja oikealta. Peli onkin muuttunut vuosien varrella fyysisemmäksi, kontrolloidummaksi ja nopeammaksi, ja joukkueet ovat enemmän ja enemmän valmennettuja yhä nuoremmista alkaen.
Nurmi sanoo, että veri ei vedä pelaamaan ainakaan tällä hetkellä. Mahdollisiin vieroitusoireisiin on toki auttanut erotuomareiden valmennustoiminta, jossa hän on ollut yhä tiiviisti mukana ja pysynyt siten lajin parissa. Tuomareiden auttaminen urallaan eteenpäin on Nurmelle nykyisin palkitsevampaa kuin otteluiden tuomitseminen. Osasyy sille on tuomareita kohtaan yleistynyt asenne, joka on levittäytynyt eri lajien korkeilta sarjatasoilta aina alasarjoihin ja junioripelaajien yleisöön asti – tuomaria voi aina haukkua.
– Tilanteita katsotaan aina oman joukkueen lasien kautta. Tuomari kuitenkin tekee oman päätöksensä alle sekunnissa. Hyvä tuomari on äärettömän hyvä pelinjohtaja, mikä on vaikeaa. Lisäksi hän osaa tulkita peliä ja on tasapuolinen ja reilu, Nurmi summaa.
Tuomarin onkin usein ammennettava motivaationsa jostakin muusta kuin kiitollisesta palautteesta – vaikka sitten korvaamattomasta asemasta.
– Yhtään peliä ei pelata, jos ei ole tuomareita. Eikä kukaan hullu kai liigaan asti haluaisi lähteä viheltämään, jos se homma olisi ihan pelkkää kuraa.
Pieni ihme?
Nurmi ei osaa sanoa syytä sille, miksi ”pienen paikkakunnan” joukkue eteni pitkälti omavaraisesti hyvinkin korkealle salibandyhierarkiassa ja loi ympärilleen kovan salibandybuumin.
– Kai se oli jotakin luopioislais-rautajärveläis-aitoolaista hulluutta, hän nauraa.
Nurmi uskoo menestyksen taustalla olleen hyvien puitteiden lisäksi se, että Luja pelasi aina joukkueena vailla suuria tähtiä. Pelaajat olivat lojaaleja toisilleen ja uhrautuivat toistensa puolesta.
– Kaikki olivat tasa-arvoisia eikä ketään jätetty yksin kaukalossa tai sen ulkopuolella.
Nurmi muistelee, että vuosituhannen alussa oli ilmassa arveluja siitä, että salibandy hiipuu pois muutaman vuoden alkuinnostuksen jälkeen.
– Kun tähdet ovat kohdillaan ja tehdään töitä, voidaan nyt sanoa, että kaikki meni kuten pitikin. Tässä on ollut mukana paljon ihmisiä – kahvionpitäjistä pallonkerääjiin – tekemässä jotain ihmeellistä. Toivottavasti se ihmeellisyys jatkuu. Ja olisihan se hienoa, jos Kostia-areenalla vielä pelattaisiin kakkosdivisioonaa.
