#Rauha

Marja Lepistö.

Suomen kirkon kasvatuksen yhtenä teemana on tänä vuonna ollut rauha. Ympäri Suomea on lasten ja nuorten kanssa pohdittu, mitä rauha on, miten monenlaista rauhaa maailmassa onkaan ja mitä rauha tarkoittaa tämän päivän lasten ja nuorten elämässä.

Sotaa ja väkivaltaa me näemme tiedotusvälineissä päivittäin. Siksi on hyvä puhua myös rauhasta. Siitä ei koskaan puhuta liikaa. Rauha on hyvä asia, on sitten kysymys kasvurauhasta, koulu- ja työrauhasta tai rauhankasvatuksesta. Jotta voisi elää rauhassa toisten kanssa, on osattava elää rauhassa ensin ihan itsensä kanssa. Välillä olisi hyvä miettiä, onko itse se, joka rakentaa lähiympäristössään rauhaa vai onko se, joka aiheuttaa ympärillään epäsopua ja riitaa. Yhdessäolo toisten kanssa on joskus vaikeaa ihan jokaisella. Tuntuu siltä, että aina ei jaksa olla ystävällinen, auttavainen tai ymmärtäväinen, vaikka haluaisikin.

Raamatussa sanotaan, että jokainen voi pyytää mihin tahansa apua rukoilemalla. Voimme kertoa Jumalalle omista asioistamme. Vaikeissakin tilanteissa voimme luottaa siihen, että Jumala antaa meille voimia myös huonoina päivinä. Voimme rukoilla, että Jumala vahvistaa meidän kykyämme rakastaa, ymmärtää ja antaa anteeksi. Rukouksessa saamme pyytää, että omalla käyttäytymisellä pystyisimme olemaan rauhanrakentajia ja tuomaan sopua ympärillemme.

Jokainen meistä voi rukoilla myös toisten puolesta. Voimme rukoilla niiden puolesta, joiden kanssa olemme saaneet aikaiseksi riitaa ja epäsopua. Jeesus kehottaa meitä rukoilemaan jopa vihamiestemme puolesta. (Matt 5:44) On vaikea kantaa vihaa sisällään sellaisen ihmisen vuoksi, jonka puolesta rukoilee.

Voimme siis rukoilla rauhaa itsellemme ja voimme rukoilla toisten puolesta. Seurakunnissa ja kirkossa rukoillaan myös koko maailman sekä kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka oikeasti joutuvat elämään sodan keskellä. Seurakunnat ja kirkko haluavat, että rauhan teot lisääntyisivät koko maailmassa sekä jokaisen ihmisen sydämessä.

On tärkeää muistaa, mitä Jeesus lupaa meille Raamatussa. Hän sanoo: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon (Joh. 14: 27). Tähän luottaen voimme saavuttaa rauhan itsellemme. Emmekä mitä tahansa rauhaa, vaan Jeesuksen rauhan.

Marja Lepistö

lapsityönohjaaja

Pälkäneen seurakunta