RaLu otti nihkeän voiton

Raholan Pyrkivän ja Pälkäneen Luja-Lukon alle 19-vuotiaiden koripallonaisten yhteisjoukkue RaLu jatkaa edelleen puhtaalla pelillä valtakunnallisessa 1. divisioonassa.

Mikä ottelu: Tesoman palloiluhallissa Tampereella pelattiin lauantaina 23.11. alle 19-vuotiaiden naisten valtakunnallinen 1-divisioonaottelu RaLu – Pussihukat (Vantaa)

Ennakkoasetelma: Sarjassa kolmantena ollut PuHu oli avannut kautensa hyvin, häviten kauden viidestä ensimmäisestä pelistä ainoastaan yhden. Sarjaa puhtaalla pelillä johtava RaLu lähti kuitenkin otteluun ennakkosuosikkina.

Miten kävi: RaLu – PuHu 80–73 (22–23, 21–17, 19–15, 18–18)

Ratkaisu: PuHu aloitti pelin juoksemalla hyvin kenttää ja käyttämällä tehokkaasti siirtymähyökkäyksensä. Muutenkin pelin ensimmäisellä puoliskolla RaLun puolustus oli näennäistä, ja vastustajan annettiin ottaa ne ratkaisut, mitä he halusivat. Ensimmäinen puolisko merkattiin kuitenkin hyvän viimeistelyn turvin Ralulle 43–40. Toisella puoliskolla näytti hetken, että RaLu menee menojaan, kun joukkue karkasi 13 pisteen karkumatkalle. PuHu pääsi kuitenkin vielä kolmen pisteen päähän, kunnes Jaana Järvisen ja Sanni Tuomelan peräkkäiset onnistuneet kolmen pisteen heitot neljännellä jaksolla katkaisivat vastustajan selkärangan.

Onnistuja: Josefiina Rinnevuori pelasi ehjän ottelun onnistuen hyvin puolustuspäässä ja viimeistelemällä hyvillä heittoprosenteilla 24 pistettä.

Kommentti: ”Ennakkosuosikin asemassa pelaaminen ja pelin ”tappaminen” tuottaa tuskaa. Olemme vähän liian kilttejä.” RaLun valmentaja Tomi Ingman

Entä nyt? RaLun sarjapelit jatkuvat ensi lauantaina Äänekosken Huimaa vastaan vieraspelillä.