Hopeasaareke

Lukijan runo

Kaukana kaukana luotasi laskee lapsi vesille pienen, pienen veneen aaltojen vietäväksi, hopeaveneen, kevyemmän näkinkuorta, lastinaan kapea tuoksuva kynttilä.

– Ikävöin Sinua niin –

Kaukana, kaukana luotasi on kuu kalpea ja vähenevä, kuten kädet jotka luovuttavat sydämen sydänliekin matkalle hopeaveneessä. Mutta kasvot punehtuvat kuvastuessaan veteen: Hän unelmoi aamusta rannallasi kun sydän keinuu edessäsi mainingeilla.

– En tahdo unohtaa Sinua –

Kaukana, kaukana luotasi voi sammua uskollinenkin sydän: Yö, niin suuri ja tyrskyt pelottavat. Ystäväsi toivoo urheasti ettei kynttilä tuikkunsa kulu, että aamu ehättää kyllä. Niin hento on vene elämän johon ihminen toivonsa laskee.

– Miksi et kuule mitä sanon?

Joulunajan terveisin,

Marja Mäkinen ja Mosku-koira

Pälkäne