Arvostetun dokumentaristin koko perheen luontoelokuvaa katsellaan Navetalla

Mikkolan Navetalla Luopioisissa nähdään Petteri Saarion tuore dokumenttielokuva Vedenneito lauantaina 1. helmikuuta kello 14. Vedenneito on elämyksellinen koko perheen elokuva, joka tutustuttaa katsojat Saimaan henkeäsalpaavaan luontoon ja eläimiin nuoren tytön silmin. Ohjaaja on paikalla keskustelemassa. Tuttuun tapaan vierasta haastattelee Eila Ranta.

Viime vuonna valmistunut Vedenneito kertoo 13-vuotiaan Emikan ja hänen serkkunsa Antin riemukkaista hetkistä Saimaan saaressa huikaisevan järviluonnon keskellä, kaikkina neljänä vuodenaikana. Yhdessä serkukset menevät koskemattomaan metsään, uivat, kalastavat ja keräävät mustikoita. Talvella he yöpyvät järven jäällä, revontulten alla. Keväällä he kohtaavat maailman harvinaisimman hylkeen, saimaannorpan.

– Vedenneito tarjoaa katsojalleen innostavia samaistumiskohteita ja käsin kosketeltavaa läsnäolon tuntua. Kun Emika ja Antti tekevät luonnossa kaikenlaista jännittävää, haluan luoda katsojalle tunteen, että myös minä voin mennä luontoon ja hakea sieltä elämyksiä, kertoo ohjaaja Petteri Saario.

– Elokuvalla haluan innostaa ja rohkaista lapsia ja vanhempia menemään ulos ja seikkailemaan luonnossa!

Emika ja sorsa. Kuva: Antti Saario

Petteri Saario on maamme arvostetuimpia luontokuvaajia ja dokumentaristeja. Saario on ohjannut yli 20 elokuvaa ja hänen töitään on palkittu laajasti sekä kotimaisilla että ulkomaisilla festivaaleilla. Lisäksi Saario on ohjannut lukuisia suosittuja luontoteemaisia TV-sarjoja.

Pääsymaksuttoman tilaisuuden järjestävät Kulttuuriyhdistys Mikkolan Navetta ry, Valkeakoski-opisto ja Pälkäneen kulttuuripalvelut. Paikan päällä palvelee puffetti.