Sademetsät ja Australia palavat samaan aikaan kun Venetsia hukkuu veden alle. Tätäkö on ilmastonmuutos? Entä meillä Suomessa? Ei enää vuodenaikoja, vaan synkkää ja harmaata ympäri vuoden. Talvisateet huuhtovat ravinteet routaisesta maasta kuraantuviin järviin. Vuorovuosin sateet mädännyttävät tai kuivuus korventaa sadon pelloille. Syksyllä taistellaan siitä, mihin hupenevat järvivedet pitäisi padota, talvella yritetään pelastaa laiturit ja veneet nousevan veden alta.
Ilmastotutkijat varoittelevat, että nykytahdilla tilanne on karkaamassa käsistä. Kun ilmasto lämpenee vielä vähän, laukeaa prosesseja, joita ei enää ihmisvoimin, -tiedoin ja -taidoin pystytä pysäyttämään. Luonnonvoimat karkaavat käsistä, jos ihminen muuttaa luontoa liikaa.
Ilmastonmuutoksen kerrotaan voimistavan ääri-ilmiöitä: rankkasateita, myrskyjä, kuumuutta ja kuivuutta, joiden vuoksi kärsitään entistä ankarammista maanvyörymistä, tulvista, metsäpaloista ja sadonmenetyksistä. Kun vedenpaisumus tai tappohelle koettelee toistuvasti samoja alueita, niistä tulee elinkelvottomia. Luonto muuttuu ja siitä elävät lähtevät liikkeelle parempien elinolojen toivossa.
Ilmastonmuutos koettelee arvoja. Lapsi ei olekaan enää lahja, vaan lapsettomuus ilmastoteko.
Vanhan testamentin aikoihin maailmassa eli joitain kymmeniä miljoonia ihmisiä. Sen jälkeen ihminen on lisääntynyt ja täyttänyt maan.
Väkiluku alkoi kasvaa, kun saaliiden perässä vaeltamisen sijaan alettiin viljellä maata. Ajanlaskun alkuun mennessä väkimäärä oli kasvanut satoihin miljooniin. Varsinaisen väestöräjähdyksen mahdollisti parin sadan viime vuoden aikana fossiilisiin polttoaineisiin perustuva elämäntavan muutos.
Puoli vuosisataa sitten ihmisiä oli 3,6 miljardia, nyt reilut 8,6 miljardia. Kasvun rajat tulevat vastaan, jos kaikki tavoittelevat samaa elintasoa, josta me olemme saaneet nauttia.
Ihminen on valmis lähinnä niihin muutoksiin, jotka eivät kosketa omaa elämäntapaa. Terveydelle tai luonnolle haitallisista elämäntavoista luovutaan vasta pakon edessä.
Mikään ei muutu, jos kukaan ei suutu. Päättäjät tietävät, mitä pitäisi tehdä, mutta eivät voi toimia, jos haluavat tulla uudelleen valituksi. On helpompi puolustaa omia oikeuksia kuin yhteisiä velvollisuuksia.
Vuosi 2019 oli käänteentekevä. Ilmastonmuutoksesta ryhdyttiin toitottamaan sellaisella vimmalla, että yksiä alkoi ahdistaa ja toisia suututtaa. Nuoret kokevat näköalattomuutta, koska luvassa ei ole edellissukupolvien tapaan entistä vauraampaa tulevaisuutta. Toisten ruokaa tuottavat viljelijät kokevat ahdistusta, koska heidän peltojaan ja tuotantoeläimiään syytetään ilmaston pilaamisesta. Vihreä kulta muuttui hiilinieluksi. Muutos ahdistaa.
Ilmassa on suuria kysymyksiä ja epävarmoja vastauksia tulevaisuudesta. Se tarjoaa tilaisuuden lietsoa lopun aikoja. Mutta olisiko viisaampaa noudattaa ikiaikaista ohjetta viljelemisestä ja varjelemisesta?
Pälkäneen tämänkeväisten kinkereiden aiheena on ilmastonmuutos. Kinkerit kiertävät helmi–huhtikuun aikana kylissä. Pälkäneen emäseurakunnassa pidetään 12 kinkerit ja Luopioisten kappeliseurakunnassa kuudet. Kinkereillä keskustellaan aiheesta, nostetaan esiin Raamatun näkökulmia, lauletaan luontoaiheisia virsiä, tutustutaan kirkon uuteen ilmasto-ohjelmaan, kerätään kolehti Yhteisvastuukeräykselle ja juodaan kahvit.
Ensimmäiset kinkerit käynnistyvät sunnuntaina 2. helmikuuta Luikalasta kello 13 Järvelässä Järvisellä, Järveläntie 151. Muut kinkeriajat ja -paikat löytyvät seurakunnan ilmoituksissa lehdessä tai kotisivuilta sitä mukaa kun ajasta on sovittu kinkeritalon kanssa.
