Navetan dokumenttielokuvien sarjassa on vuorossa Aatos ja Amine

Mikkolan Navetalla Luopioisissa nähdään lauantaina 8. helmikuuta kello 14 tuore kotimainen dokumentti Aatos ja Amine. Elokuvassa kamera katsoo maailmaa lasten silmien tasolta, heidän leikkiensä keskeltä. Ohjaaja Reetta Huhtanen ja tuottaja Hannu-Pekka Vitikainen saapuvat paikalle, ja heitä haastattelee Eila Ranta.

Elokuvassa kuusivuotias Aatos ja hänen ystävänsä pohtivat elämän merkityksiä Brysselissä Molenbeekin kaupunginosassa, joka on mediassa leimattu pahamaineiseksi paikaksi. Pikkupojille Aatokselle ja Aminelle se on kuitenkin aivan tavallista kotiseutua. Pojat etsivät yhdessä vastauksia isoihin kysymyksiin. Aatos haluaa itselleen oman jumalan koska Aminella on jo Allah, mutta asiaa mutkistaa Aatoksen ystävä Flo, jonka mielestä ihmiset, jotka uskovat Jumalaan, ovat tulleet hulluiksi.

– Halusin katsoa asiaa lasten arkisesta näkökulmasta. Lasten näkökulmaa rakennettiin kuvaustyylillä, äänisuunnittelulla ja musiikilla, kaikilla elokuvan keinoilla, ohjaaja Reetta Huhtanen kertoo Ylen haastattelussa.

Aatos ja Amine taikamattoleikissä.

Aikuisten maailma keskeyttää lasten leikit, kun lähistön metroasemalle tehdään terrori-isku. Panssariajoneuvot, aseistetut sotilaat ja poliisit ilmestyvät kaduille. Iltasadut herättävät väkivaltaisia kuvia, ja jopa ystävyys joutuu koetukselle.

Aatos ja Amine (2019) on Jussi-ehdokkaana parhaan kotimaisen dokumenttielokuvan sarjassa.

Pääsymaksuttoman tilaisuuden järjestävät Kulttuuriyhdistys Mikkolan Navetta ry, Valkeakoski-opisto ja Pälkäneen kulttuuripalvelut.

Ohjaaja Reetta Huhtanen saapuu Mikkolan Navetalle yhdessä tuottaja Hannu-Pekka Vitikaisen kanssa.

 

Navetta heräilee kevääseen

Kevät on melkein täällä, ja Mikkolan Navetallakin heräillään kevääseen. Suositut Soppatorstait jatkuvat torstaina 6. helmikuuta Pytingin kahvilassa. Soppaa saa kello 11-13, ja kahvila on avoinna kello 10–14. Kauhan varressa ovat Aitoon koulutuskeskuksen opiskelijat, mukana ovat myös SPR ja Mikkolan Navetta.

Pytingin kahvila on avoinna kevätkaudella perjantaisin ja lauantaisin kello 10–14. Kädentaitajien KulmaHuone on avoinna torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin kello 10–14. Navetan puolella on käsityökeskus Hilma ja Olga avoinna tiistaista lauantaihin kello 10–14. Samaan aikaan voi nähdä myös Ramin rammarit sekä Aikamatka lukutaitoon -näyttelyn.