8 + 1 tanssia – katso kuvakooste Pälkäneen lukion vanhojentansseista

Tilaisuuden alkujuonnossa läpi käydyt mystiset, tanssiharjoitusten aikaan sattuneet sairaus- ja katoamistapaukset eivät näkyneet Pälkäneen lukion oppilaiden esityksessä vanhojentansseissa. Vaikka tuoreeltaan tapahtunut koulun vanhimmaksi ikäluokaksi siirtyminen vielä saattoikin ajatuksia sekoittaa, askelkuviot eivät seonneet eikä rytmissä harhailtu ainakaan päivällä, kun vanhat tanssivat oman koulun väelle Kostia-areenalla.

Jo aamulla tanssia oli päässyt seuraamaan kunnan päiväkotien väki, joka oli kutsuttu katselemaan vanhojentanssien kenraaliharjoituksia. Lisäksi vanhat kävivät aamupäivän aikana tanssahtelemassa asiaankuuluvasti vanhainkodeilla.

Kertaamisen ja paineensietokyvyn toistuvan testaamisen voi toisaalta nähdä olleen paikallaan: paineellisin hetki lienee monella edessä illalla, kun tanssijoiden sukulaiset ja muut tanssista kiinnostuneet valtaavat katsomon illan tanssiaisissa.

Ilmeet olivat kuitenkin lupaavan helpottuneita jo päivän tanssien jälkeen.