Totuuden monet kasvot

Lukija kirjoittaa

Ajatus totuudesta on kiinnostanut ihmisiä kautta aikojen. Totuuksiakin on ollut olemassa lähes niin paljon, kuin niiden takana olevia kasvoja. ”Jokaisella on oma totuutensa” – väitetään. Tätä nykyä on muodikasta väittää, ettei absoluuttista totuutta ole olemassakaan, vaan kaikki on suhteellista, riippuen yksin kustakin ajasta, jossa elämme.

”Mikä on Totuus”, kysyi Juudean maaherra kerran Jeesukselta. Jeesus oli edellä sanonut todistavansa totuuden puolesta. Hän oli aiemmin sanonut olevansa itse Totuus. ( Joh. 18:38 ja 14:6) Pilatus ei kuitenkaan jäänyt odottamaan Jeesukselta vastausta kysymykseen, vaan meni ulos saadakseen päätökseen tapahtumat, jotka johtivat Jeesuksen ristille. Kuinka hän olisi muuta voinutkaan siinä tilanteessa tehdä?

Vaikka Pilatus lankesi toiminnassaan selvään oikeusmurhaan, hän on ihmiskunnan tunnetuimpia henkilöitä – miksi? Minkä tähden hänet mainitaan kaikissa kristikunnan uskontunnustuksissa? Luulen, että se johtuu siitä, että Pontius Pilatus oli Juudean maaherrana silloin, kun Vapahtajamme ristiinnaulittiin ja nousi kuolleista. Vuosina 26-36 jKr. hallinnut Pilatus ajoittaa Jeesuksen kuoleman näiden vuosien välimaastoon.

Niiltä ajoilta kulkeutunut perimätieto kertoo, että ko. maaherran jouduttua eroamaan tehtävästään väärinkäytöstensä vuoksi vuonna 36 hän olisi tehnyt itsemurhan. Hänen vaimonsa kerrotaan tehneen totuudesta toisenlaisen ratkaisun – hän kääntyi kristityksi. Hänestä tuli näin ollen eräs alkukirkon historian tunnetuimmista kristityistä.

Kristinuskoa ei ole vielä kumottu, vaikka monet tahtovat tehdä sen kyseenalaiseksi. Jokaisen meistä on kuitenkin tehtävä myös itsellemme kysymys: ”Mikä on totuus?” Kristinuskoa saa ja pitääkin epäillä, sillä vain silloin voimme arvioida kestääkö se muiden totuuksien rinnalla. Lue itse Raamatusta, mitä Jeesus sanoo olevansa ja mitä Hän kertoo Isästään Jumalasta. Mitään sen veroista minä en ole mistään muista totuuksista maailmassa löytänyt. Monet muutkin ovat tehneet Raamatustaan saman löydön, joskin suurin osa ihmiskuntaa taitaa olla hylkäämässä tämän isiemme uskon.

”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa”, sanoo Hän. Kuka muu voi sanoa tällaiset sanat, eikä puhu omiaan. ( Mt. 24.35, Mk. 13:31 ja Lk. 21:32)

Seppo Lahtinen

Pälkäne