Harakkakanta on hiljalleen laskenut – selvimmin harakoiden määrä on pudonnut maaseudulla

Harakka viettää kesät talvet ihmisen läheisyydessä. Se on ihmisen seuralainen, jota ei yleensä tapaa kauempana metsissä. Maalaiskylät ovat harakan aidointa ympäristöä. Sen asuinalueeseen kuuluu koko Suomi. Mutta harakallakin on alkanut mennä vähän heikommin. Ennen oli kaatopaikkoja vähän joka puolella. Samoin karjatalous kukoisti ja sen mukana harakka selvisi hyvin talvenkin koitoksista.

Harakkaa on turhanpäiten halveksittu ja pidetty pahanilmanlintuna. Se on yhdistetty epämiellyttäviin tapahtumiin. Harakan naurava käkätys on tiennyt huonoja satoja, riitoja ja tyhjiä katiskoita. Erityisesti metsästäjille harakka oli epäonnen lintu. Jos sen tapasi metsälle lähtiessä voi olla varma, että metsästys ei sinä päivänä onnistu. Jos taas harakan meni ampumaan, pyssy muuttui käyttökelvottomaksi.

Ennen pikkupoikien yleisenä huvina oli harakan pesien hävitys ja lintujen ammuskelu. Onneksi sekin tapa on jo väistymässä. Kaikilla lajeilla on pesimärauha, joka koskee myös harakkaa. Harakan jahtaaminen on tehnyt siitä hyvin varovaisen. Lintulaudan luonakin se on valppaana kaiken aikaa ja lähtee karkuun, jos jotain tavanomaisesta poikkeavaa tapahtuu.

Harakka on kulttuurilaji.

Usein jo pieni ylimääräinen liike ikkunassa saa harakan häipymään. Ja kun astut ulos pihamaalle, harakat häipyvät saman tien. Harakan kuvaaminen on hankalaa puuhaa. Linnut ovat niin varovaisia, ettei kuvan saaminen hevin onnistu, ainakaan kelvollisen kuvan. Toisaalta jos harakoita ei hätistellä, ne voivat kyllä hyväksyä ihmisen läsnäolon ja tehdä pesänsäkin pihakuuseen. Usein on käytetty esimerkkinä Ruotsia, jossa harakkaan suhtaudutaan hyväksyvämmin ja lintu kuuluu ja viihtyy pihapiirissä.

Harakkakanta on ollut runsaimmillaan 1970-80 -luvuilla. Sen jälkeen kanta on hiljalleen laskenut. Selvimmin harakan määrät ovat pudonneet maaseudulla ja se näkyy etenkin talvikannassa. Maaseudun ”lantapatterit” ovat hävinneet eikä harakka löydä kyliltä tarpeeksi ravintoa. Siispä harakka siirtyy talvikaudeksi asutuskeskusten lähelle ja yrittää pärjätä lintulautojen turvin. Uusimmassa uhanalaistarkastelussa (2019) harakka on nyt silmälläpidettävä laji. Eipä olisi uskonut joskus parikymmentä vuotta sitten.

Harakkaa pidetään ”silmällä”.