Lukko vahvassa iskussa pudotuspeleihin – lohkovoitto takaa hyvät lähtökohdat pudotuspeleihin

Vahvasti pelannut Hollolan Salpis pani Luja-Lukon lentopalloilijat tiukkaan testiin Kostia-areenassa. Pälkäneläisjoukkue piti päänsä kylmänä ja voitti myös yhdeksännen kotiottelunsa. Lohkovoitto takaa hyvän lähtöaseman kauden huipentaviin pudotuspeleihin.

Mikä ottelu: Pälkäneen Luja-Lukko-Hollolan Salpis, lentopallon kakkossarjaottelu Kostia-areenassa.

Ennakkoasetelma: Vaikka Lukon lohkovoitto oli varmistunut jo edellisenä viikonloppuna, pälkäneläisjoukkue tarvitsi lisäpisteitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän lähtöaseman pudotuspeleihin. Salpis saapui Pälkäneelle viiden ottelun voittoputkessa ja näin täynnä itseluottamusta.

Miten kävi: Jo ottelun alkua edeltänyt toiminta osoitti, että Salpis tuli hakemaan Pälkäneeltä vierasvoittoa. Sama päättäväisyys siirtyi myös kentälle. Niinpä Lukko joutui esittämään parastaan pisteiden eteen. Lukemin 3–1 (21–25, 25–21, 25–21, 25–20) tullut kotivoitto vaati kovan päivätyön.

Ratkaisu: Kovatasoinen peli kahden hyvän joukkueen kesken. Lukko jaksoi uskoa omaan pelisapluunaansa koko ajan ja kypsytti vahvan vastustajan loppua kohden terävöityneen hyökkäyspelin ansiosta. Varsinkin kenttäpuolustukseen jäi parantamisen varaa.

Uskollinen Lukon kannattaja Jari Rämö palkitsi isäntien parhaana Ville Järnvallin (vas.) ja Salpiksen Pyry Rantalaisen. Kuva: Asko Niemi.

Onnistujat: Painavasti hyökännyt Ville Järnvall nousi verkon valtiaaksi. Järnvallin komeat torjunnat veivät suurimmat luulot Salpiksen hyökkääjiltä. Hakkuri Akseli Viitala hyökkäsi viisaasti ja kruunasi iltansa peippaamalla ratkaisupisteen kenttään. Tomi Perkiö kokosi itsensä hienosti vaikean alun jälkeen ja onnistui erityisesti vastaanottajana.

Kommentti: ”Hyvä esitys koko joukkueelta. Kova vastustaja piti meitä ahtaalla alusta loppuun. Emme saaneet mitään helpolla.” Lukon valmentaja Heikki Kosonen.

Oho! Jere Puolakka on nousemassa Lukon jokerikortiksi kevään ratkaisupeleihin. Viime talvena kunnostautunut passari kärsi pitkään polvivaivoista, mutta nyt näyttää lupaavalta. Puolakka nautti silmin nähden päästyään vihdoin kentälle.

Oho 2! Lukko kokeili ensimmäisen kerran kahden liberon systeemiä – Joni Sokka urakoi nostajana ja Niilo Nurmi puolustajana. Testi onnistui lupaavasti.

Entä nyt? Kaikki kotiottelunsa voittanut Lukko päättää runkosarjan vieraskamppailuilla Vilppulan Tähteä ja Korian Pontta vastaan. Pudotuspelit alkavat 14.–15.3. Neljännesvälierävastustaja on vielä auki.

Luja-Lukon lentopallojaosto palkitsi Salpis-ottelun yhteydessä tuoreen korkeushypyn Suomen mestarin Daniel Kososen. Kättelemässä Lukko-legenda Ville Mattila. Kuva: Hanni Sokka.