Metsänomistajat ovat usein kammoksuneet metsissään näkyviä pökkelöitä ja niissä olevia kääpiä. Käävät ovat herättäneet epäluuloa, että koko metsä joutuu niiden kynsiin – siispä siistitään metsä, tehdään siitä steriili, puhdas puiden kasvaa. Käävät ovat kuitenkin hyvin tärkeä eliöryhmä metsän hyvinvoinnille. Meillä tunnetaan reilut 200 kääpälajia, osa hyvin vaikeasti tunnistettavia, mutta tavallisimmat oppii määrittämään helposti erilaisissa metsissä kulkiessa.
Muutamat lajit aiheuttavat puille vahinkoa, kuten kuusenjuurikääpä, mutta kääpien myönteinen vaikutus on metsille silti selvästi suurempi. Juurikäävät ovat levinneet nimenomaan talousmetsissä koneiden käytön ja kesähakkuiden seurauksena. Luonnontilaisissa metsissä, joita vielä on muutamissa luonnonpuistoissa, juurikäävät eivät ole saaneet samanlaista jalansijaa. Erilaiset käävät lahottavat oksia, kantoja ja hakkuutähteitä, jotka eivät muuten lahoaisi uudelleen kiertoon ja siten sellaiseen muotoon, jotka kelpaavat maaperän mikrobeille ja hyönteisille. Näin niiden ravinteet ovat taas uudelleen puiden käytettävissä.
Käävät riippuvaisia lahopuista
Käävät tarvitsevat siis lahopuita viihtyäkseen. Osa lajeista on erittäin uhanalaisia, etenkin vanhoja metsiä tarvitsevat lajit. Luonnonmetsissä lahopuuta on joskus hyvinkin runsaasti, mutta nykyisissä talousmetsissä lahopuun määrä on vähäinen, keskimäärin vain 1-3 m3 hehtaarilla. Lahopuun määrää on jo vuosia yritetty saada nousemaan erilaisissa suosituksilla, mutta heikoin tuloksin. Lahopuun määrä tulisi olla vähintään 10 m3 hehtaarilla, jotta se vaikuttaisi myönteisesti luonnon monimuotoisuuteen ja vähälukuisiksi käyneiden eliöiden määrään. Lahopuiden vähyys vaikuttaa kielteisesti myös erilaisten hyönteisten ja niitä käyttävien lintujen, kuten tiaisten määrään.
Lahottajasienet kuuluvat metsään ja edistävät niiden hyvinvointia. Lahottaessaan puuainesta ne tekevät metsästä hyvän elinpaikan lukuisille muille eliöille. Ilman pökkelöitä ei ole pesäpaikkoja linnuille ja hyönteisille. Lahopuissa elää runsas hyönteismaailma, jotka hyödyntävät sienirihmastoja. Käävät myös toimivat monien hyönteisten piilopaikkoina ja niiden toukat käyttävät kääpiä ravintonaan. Tikat kaivelevat usein kääpiä hyönteisten toivossa.
Sienirihmastot pitävät yllä metsän elämää. Lahottajien merkitys on aivan oleellinen, käävät ja muut lahottajat kuuluvat puun elämänkiertoon. Kääpä elää sienirihmastona puussa, ja se näkyvä osa, jota sanomme kääväksi, on itiöemä. Joillakin lajeilla nämä itiöemät voivat olla useita vuosia vanhoja, joillakin ne ovat yksivuotisia. Itiöemät levittävät vuodessa miljoonittain itiöitä uusille kasvupaikoille. Esimerkiksi taulakäävän itiöntuotto on voimallista keväällä huhti-toukokuussa, jolloin itiöemät ja niiden ympäristö voivat olla valkoisen pölyn peittämiä. Tavallisimpia ja helposti tunnistettavia kääpiä ovat muun muassa kantokääpä, arinakääpä, pökkelökääpä, haavankääpä, männynkääpä, kynsikäävät, vyökäävät ja taulakääpä.
Taulakääpä arvotavaraa
Taulakäävän mustanruskean kovan pintakerroksen alla on pehmeä ruskea kerros. Kääpiä kerättiin ja siitä valmistettiin aikoinaan kuivattua jauhetta, joka oli helposti syttyvää. Aleksis Kivi kertoo Seitsemässä veljeksessä ”Taula-Matista”, joka asui yksin majassaan ja teki pehmeintä taulaa koko Hämeessä. Taula- Matti oli veljesten hyvä ystävä, metsässä kulkija ja tarinankertoja. Hän oli ”sankar jylhän kuusiston”. Taulakääpää on käytetty jo tuhansia vuosia, ja sitä käytetään edelleen joidenkin alkuperäiskansojen keskuudessa.
Taulakääpä on ollut arvotavaraa. Käävän malto on leikattu kappaleiksi, keitetty ja sitten kuivattu. Siten siitä on saatu kuohkeaa helposti syttyvää ainetta. Kääpäjauhetta on käytetty myös hyttysten karkottamiseen, verenvuodon tyrehdyttämiseen ja hammassärkyyn. Lähiseudulla kääpiä voi tarkkailla muun muassa punamultalukon polkujen läheisyydessä ja Vehoniemen rantojen tuntumassa. Kääpien keräilyn sijaan tyydytään tekemään niistä kuvakokoelma. Käävät ovat luonnonvaraisia sieniä, mutta ainakin pakurikäävän keräämistä kaupallisiin tarkoituksiin on rajoitettu. Suojelualueilta kääpiä ei pitäisi kerätä, joukossa voi olla uhanalaisia lajeja.
