Hartauskirjoitus
Viime päivinä olen tervehdyksiini jostain syystä kirjoittanut Siunausta ja voimia tämän keskellä.
Olen pienestä pitäen pitänyt science fiction- (tieteisfiktio) elokuvista ja kirjoista. Monessa niistä kerrotaan ihmisen aiheuttamasta tai luonnon keskeltä lähteneestä viruksesta, joka leviää tavalla tai toisella. Viime päivät on tuntunut aluksi epätodelta, scifiltä; kunnes on pikkuhiljaa havahtunut. Tämähän tapahtuu tässä ja nyt.
Meistä jokainen reagoi tilanteeseen vähän omalla tavallaan. Joku kieltää kaiken ja uhmaa terveyttään matkustelemalla. Toinen pelästyy ja vetäytyy kaikesta, sulkee kaiken ulkopuolelle. Joku käyttäytyy hyvinkin järkevästi ainakin ulkoa päin. Neljäs touhottaa, etsii tekimistä ja haluaa auttaa.
Elämme poikkeusaikoja, jollaisia ei mies- tai naismuistiin ole ollut. Emme oikein tiedä mitä tapahtuu. Olemme odottavassa tilanteessa, kuinka kauan tämä jatkuu, kyselemme. Miten minulle käy? Miten läheisilleni käy? Kuka sairastuu? Jokaisella on omat kysymyksenä, huolensa ja pelkonsa, mutta samalla huolet ovat koko Suomen ja maailman ihmisten yhteisiä.
Seurakunnan kokoava toiminta on toistaiseksi tauolla. Emme voi mennä torikahvioon, olopäivään, kerhoon tai kirkkoon. Viime sunnuntaina pidin jumalanpalveluksen neljän ihmisen kanssa. Kirkko oli tyhjä, katselin. tyhjiä penkkejä. Tämä oli harvinaista. Pälkäneellä kirkossa on joka kerta vähintään 20-30 seurakuntalaista.
Viimeksi kirkko on suljettu, niin ettei pidetty jumalanpalvelusta, talvisodan aikana joulukuussa yhden kerran. Sisällissodan aikana kirkkoherra Kaarlo Varmavuori jätti yhden kerran messun pitämättä, mutta piti sen sijaan rukoushetken. Edellisen kerran kirkko ja koko seurakunta on ollut suljettu isonvihan aikana Kostian virran taistelun jälkeen puoli vuotta. Venäläiset terrorisoivat kirkonkylää ja ryöstivät kirkon. Papit pakenivat paikalta. Kirkkoherra Ruotsiin ja kappalainen ehkä Sappeen metsiin hoitaen kuitenkin jotenkin etänä seurakuntaa siellä. Etätöitä on tehty ennenkin.
Tänä poikkeusaikana olemme samassa veneessä. Kristillistä kirkkoa on perinteisesti verrattu veneeseen, kirkko- ja seurakuntalaivaan, joka seilaa elämän meren läpi kaikissa säissä, myrkyssä ja tyynessä. Vaikka emme voi kokoontua fyysisesti yhteiseen jumalanpalvelukseen, olemme kristittyinä edelleen jumalanpalvelusyhteisö. Kukin meistä kotonaan, vaikka yksinkin, rukoilee toisten kanssa yhdessä. Kun luemme tai kuuntelemme Jumalan sanaa, olemme siinäkin yhdessä. Jeesus Kristus on samassa veneessä kuin me. Pyhä Henki yhdistää meidät toisiimme.
Olemme nyt rukoileva seurakunta. Seurakuntia ja kristittyjä kehotetaan rukoilemaan erityisesti sairaiden ja sairastumista pelkäävien puolesta. Kirkossa muistetaan esirukouksessa erityisesti terveydenhoitohenkilökuntaa ja muita kriisin keskellä vastuuta kantavia. Kirkon pysyvänä rukousaiheena on myös tasavallan presidentti, eduskunta ja maan hallitus sekä muut päättäjät. Kirkon esirukous ei kuitenkaan tunnusta rajoja, vaan sulkee sisäänsä kaikki maat ja kansat tämän koronatilanteen keskellä. Kirkon esirukous koskee sinua ja sinun perhettäsi ja läheisiäsi. Ja siihen sinäkin voit yhtyä.
Rukouksen lisäksi ole yhteydessä puhelimitse tai muulla välineellä mikä sinulle on luontevin, läheisiin, naapureihin ja ehkä ihan tuntemattomiinkin. Kysele mitä kuuluu ja tarvitsetko apua. Vaikka olemme fyysisesti vähän kauempana toisiamme, voimme olla hengellisesti ja henkisesti hyvin lähellä tosiamme.
Viranomaisten neuvot, ohjeet ja ehkä pian määräykset ovat meidän parhaaksemme. Ne on tarkoitettu suojelemaan meitä ja ennen kaikkea suojelemaan niitä, jotka ovat suurimmassa riskissä sairastua. Viranomaisten ohjeiden noudattaminen on mitä suurinta lähimmäisenrakkautta.
Jeesus Kristus on luvannut jokaiselle kastetulle kristitylle ” Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!” Matteus 28:20.
Tämän ajan laulu on Päivä vain ja hetki kerrallaan, virsi 338.
Jari Kemppainen
Kirkkoherra, Pälkäne
