Siellä missä metsä loppuu, missä punahuppuiset vuoret kuvastuvat veden pintaan auringon laskiessa jonnekin kauas toiselle mantereelle.
Siellä minä iltaisin kuuntelen maailman hiljaisuutta. Siellä minä tunnen olevani minä, hiljaisuudessa, omien ajatuksieni, haaveitteni valtakunnassa.
Siellä, minä olen nähnyt maailman kauneimman sateenkaaren, rakkaudesta syntyneen. Sieltä olen löytänyt onnellisuuden, päivänpaisteen, kimmeltävät vesipisarat.
Aamuisin kuunnellut lintujen laulua. Siellä olen oppinut ymmärtämään, rakastamaan, huomaamaan elämän tarkoituksen, pienen pienen muurahaisen, itikan jokaisen meistä.
Se paikka, tunnen sen kaikkialla sisälläni, öisinkin kun puiden varjot ovat jo kadonneet, minä tiedän sen että maailma on riippuvainen, jokaisesta ihan pikkuriikkisestäkin tavallisesta ihmisestä, joka on ollut kauan poissa lapsuuskodistaan.
Hiljainen, lempeä hämärä kuivaa kaipauksen kyyneleet sinne löytää vain runouden särkynyt myrskytuuli.
Yhden elämän kautta.
Marja Mäkinen
Pälkäne
