Miehinen velvollisuus tuli kuin tulikin taas hoidettua. Hieman ylpeänä voin jopa kehaista, että tein sen noin kolmessa viikossa kahdesti. Olihan se suoritus sinänsä – kolmisen varttia ähinää ja huokailua hämärässä ja välillä melko erikoisissakin asennoissa – mutta ilokseni huomasin, ettei kunto loppunut kesken missään vaiheessa, vaikka vehkeet olivat aika mitättömät naapurin vastaaviin verrattuna.
Kunnon kaluilla näkyy tosin tulevan valmista paljon nopeammin, ja naapuri antoikin meikäläiselle tunnustusta. Säälittävillä välineillä olen hoitanut homman jo neljästi tänä vuonna, kun hänen on tarvinnut vasta kahdesti. Viime vuonna oli kuulemma suosiolla antanut homman jonkun ammattimiehen hoidettavaksi, eikä siinä kauan nokka tuhissut. Itse olen sen verran pihi, ettei moinen ole käynyt mielessäkään. En usko, että vaimokaan suostuisi. Kerran, kun olkapään hajoamisen vuoksi käsi oli kantositeessä eikä minusta ollut mihinkään, ammattimiehen apuun turvautuminen oli tosi lähellä. Onneksi avuliaat sukulaiset riensivät hätiin, mistä olen edelleenkin kiitollinen. Myönnettävä on, että oli aika outoa vain katsella toimettomana siinä vieressä toisten huhkiessa hiki hatussa.
Varsinainen toimenpide ei mielestäni ole mitenkään vastenmielinen; enemmän on kyse siitä, että saisi vain aikaiseksi. Itselläni ehkä eniten tökkivät ne urakan esivalmistelut ja jälkityöt – se, kun aluksi pitää kaivaa kaikki valmiiksi esille ennen varsinaista hommaa, ja etenkin lopun pesuoperaatio kylmässä vedessä. Vähemmästäkin nakit jäätyvät.
Mutta kyllähän sen koko ruljanssin jälkeen helpottaa, kun ei enää tarvitse koko ajan vahdata lämpömittarista, milloin olosuhteet ovat otolliset tai huonot – sen kun hyppää sisään ja antaa huoletta mennä. Toki näinä aikoina pitää varovainen muistaa olla, kun kaiken maailman elikoitakin on liikkeellä.
Talvikumien alle laittaminen on ihan oma miehinen rituaalinsa.
Renkaiden ostaminen ei ole lainkaan yhtä helppoa. Hankintaan suhtautuu usein hirvittävällä vakavuudella, ja toisaalta ihmekös tuo monen sadan euron ostoksen kanssa. Rahoilleen haluaa ymmärrettävästi parhaan mahdollisen vastineen: kohtuulliseen hintaan kohtuulliset ajo- ja pito-ominaisuudet, mutta ennen kaikkea mahdollisimman pitkän käyttöiän.
Aluksi on tehtävä se periaatepäätös nasta- tai kitkarenkaista. Millaisia talvia on lähivuosina tulossa, tuleeko lunta, tuleeko jäätä, luotanko omaan ajotaitooni ja -tyyliini liikaa vai liian vähän, minkä verran ja missä ajan, kumpi vaihtoehto olisi parempi juuri minun autooni? Älä huoli, väärin se menee joka tapauksessa.
Linjanvedon jälkeen pitää tutustua eri merkkeihin ja malleihin – ensin nimeltä, sitten vähän tarkemmin. On plärättävä autoalan lehtiä ja niiden kotisivuja lukeakseen arvioita ja vertailuja. Täytyy tutkia netin keskustelufoorumeita, joiden mukaan kaikki renkaat ovat huonoja, etenkin ne jotka tehdään Venäjällä – paitsi nokialaiset. Juuri kun luulee löytäneensä hyvän ja jonkun kehuman vaihtoehdon, saa eteensä kaksi viestiä, joissa kehotetaan välttämään juuri sitä merkkiä tai mallia ja valitsemaan mieluummin ihan minkä muun tahansa.
Ai niin, sitten ovat vielä ne uusiorenkaatkin.
Kun pää on riittävän pyörällä – eli ”eri vaihtoehtoja on kartoitettu kattavasti” – voi katseensa siirtää jo rengasfirmojen mainoksiin ja hintakatselmukseen. Riittää, kun pitää mielessä yksinkertaisen tunnuksen 175/65 R 15 88Q, ja vielä muistaa, mitä mikäkin luku ja kirjain tarkoittaa.
Hinnoissa on yritysten välillä eroa jonkin verran. Niinpä tarkan euron mies laskee ennalta, kuinka kaukaa renkaat kannattaa hakea, jotta hinta pysyy alempana kuin lähiseudun firmoissa.
Itselläni kävi niin onnellisesti, että pääsin ostamaan talvirenkaat kahteen autoon samanaikaisesti. Niinpä koko kärsimyskierros oli mahdollista vetää läpi yhtenä projektina. Ongelmia tuotti se, että autoihin piti hankkia erikokoiset renkaat, ja näin ollen oli metsästettävä edullisinta kahden eri sarjan kokonaispakettia – niistä paleteista, joita kullakin rengasliikkeellä oli tarjota.
Rengasrallin lopputuloksena huomasin hankkineeni rallirenkaat – eli sellaiset ”hinta-laatu-suhteeltaan kilpailukykyiset” yksilöt rengasmerkiltä, joka myös rallisarjoissa on ollut mukana. Edullista keskiluokkaa edustavat renkaat kompensoivat hyvin niitä toisia, kalliita merkkirenkaita, joita ei oikein arkikäytössä tahdo erottaa niistä halvemmista.
Pidemmällä tarkasteluvälillä näyttää kyllä siltä, että rallikumeista näyttävät nystyrät kuluvan vikkelin kilahduksin. Ehkä kalliit sitten kuitenkin kestävät pidempään.
Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden toimittaja, joka tavallaan ymmärtää, miksi Suurlähettiläät teki kitkarenkailla ajamisesta niin ison asian kappaleessaan ”Pitääks sun aina”.
