Haravoidessani eräänä syksynä Rönnvikin pihapiiriä Laitikkalassa, seurasin työn edistyessä taloon tulevia ja pois lähteviä, kuten Hämeenlinnaan johtavalla tiellä ohikulkevaisia, lehtikasoja kootessani. Valtatieltä poikkesi pihatielle polkupyörää taluttaen vihreään villapaitaan pukeutunut mies, joka kuljetti pyöränsä tavaratelineellä isokokoista laatikkoa.
Siinä miehessä näin jotain tuttua, joten itseltäni kyselin, näinköhän kuuluisuuden, josta olen paljon kuullut puhuttavan ja hänestä kirjoitettua lukenut? Uteliaisuuttani kävelin tätä miestä lähemmäksi ja vaihdoin tervehdyksen lisäksi jonkin sanan. Hän alkoi kaupata kaloja, totesin olevani tässä talossa työssä, eikä minulla ole rahaa mukana. Syksyinen säätilakin ajattelutti, miten kala säilyisi syötävässä kunnossa pientareella kotiini saakka?
Tämä oman tiensä ja ekologisen elämäntavan valinnut professoriperheen poikana kasvanut Helsingin herrojen pölyt villapaidastaan karistanut sopeutui paremmin Vanajavedelle kalastajaksi kuin yliopistomaailmaan, niin ovat hänestä lukuisat kirjoitetut lehtiartikkelit paljastaneet. Ajan myötä mieltyi myös Pälkäneeseen ja Laitikkalan kylään, koska ajeli hevosellaan kalakaupoilla, kesäkelillä kärryillä ja talvella reellä. Usein meilläkin sattui olemaan Kissalammista pyydettyä kalaa omasta takaa pakasteena, eikä silloin kauppoja syntynyt.
Yksi jos toinen sääli kylmissään paikallaan seisovaa isäntäänsä odottavaa hevosta, tarjoten leipäpalan, joka oli tarkoitettu hevosen suuhun. Hevonen pääsi autuaimmille laitumille ja kalastaja alkoi käyttää automiehiä apurinaan, osa tarjoutuikin. Meidän pihalle hevosettomana poikettuaan, totesi liikkuvan verkoilla talvisilla jäillä jalaskelkalla ja liittyneen luterilaiseen kirkkoon.
Hän pääsi otsikoihin paikallislehdessäkin syntymäpäivänsä kunniaksi 2012 vuoden joulua edeltävällä viikolla. Samana ajankohtana kulki nuohooja, jonka tehtyjä ja tekemättömiä nokia siivotessani huomasin oven takana karvalakkipäisen työmiehen hahmon. Oven avattuani näinkin tutun miehen, joka sanoi tulleen toivottamaan hyvää joulua ja totesin hänellä olevan kaloja myynnissä. Valitsin neljä kuhaa, jotka puntarilla ensin punnittuaan hyvällä rätinkipäällä totesi maksavan 27 euroa ja kotiinkuljetus kuuluvan hintaan.
Arkiasussa toisemme kohdattiin. Olen nähnyt hänet myös puku päällä, tosin siinä hihat hieman ahdistivat. Hänellä oli synnynnäinen taito kuunnella ja ottaa osaa keskustelun aihepiiriin. Lohdutti surussa ja myötäeli elämän arjessa. Eikä vaatinut kuulumisten vaihtamisessa tieteellistä kannanottoa kotonani poiketessaan, enempää kuin muutakaan ison maailman ihmeiden ruotimista. Rutinoituneena sanankäyttäjänä lasketteli ilman muistilappua esitelmätilaisuuksissa sanottavansa. Olihan hänellä lukuisia omia kannanottoja, kuten millä säännöstellään liikakansoitusta. En pelännyt hänestä kehkeytyvän uutta Hitleriä, enempää kuin Staliniakaan. Sosiaalisena henkilönä osasi tuoda julki kärkevät kannanottonsa ja häipyä takavasemmalle, hääti toisinajattelijat kannoiltaan kärjistävilläkin mielipiteillä. Taisi todellakin elää, kuten hän puhui?
Pentti Linkolan muistoa kunnioittaen,
Anneli Kivelä Laitikkalasta
(27.12.2012 kirjoittamaani tekstiä lyhentäen)
