Pälkäneen seurakunta soittaa yli 80-vuotiaille seurakuntalaisilleen – perheillekin rastirataa

Pälkäneen seurakunnan työntekijät ovat aloittaneet soittokierroksen yli 80-vuotiaille seurakuntalaisilleen.

Pälkäneen seurakunta aloitti viime viikolla soittokierroksen 80 vuotta täyttäneille seurakuntalaisilleen. Soittajina toimivat seurakunnan työntekijät. Niille, joiden puhelinnumerot löytyvät hakutoiminnoilla, soitetaan.

– Seurakunta haluaa näin pitää huolta seurakuntalaisistaan ja kysyä kuulumisia ja vointia sekä välittää mahdollisia avunpyyntöjä eteenpäin, Pälkäneen seurakunnan kirkkoherra Jari Kemppainen sanoo.

Kemppainen toteaa seurakunnan toimivan alueen henkisen hyvinvoinnin ylläpitäjänä. Näin seurakunnan yhteiskunnallinen ulottuvuus on merkittävä.

Seurakunta pyrkii myös huolehtimaan varhaiskasvatuksesta ja perheistä tänä poikkeavana ajankohtana. Pälkäneen ja Luopioisten kirkkojen ympäristössä on uusi rastirata nimeltään luomisenpolku. Aloitus on kirkkojen pääovilta. Pälkäneen ja Luopioisten seurakuntatalojen leikkipuistossa pienemmille on järjestetty nallerasteja.