Vajoavan rivitalon varhempia vaiheita – kuopasta asemakaavoitetulla alueella ei saanut ottaa lapionpistoakaan

Kirjoittaja muistelee, miten kartanolle kuului myös pieni sorakuoppa hautausmaan koilliskulman kohdalla silloisen Kolmostien toisella puolella. Harmina oli se, että kuoppa sijaitsi asemakaavoitetulla alueella. Siksi siitä ei saanut ottaa lapionpistoakaan.

Aloitin Yhteiskoulussa syksyllä 1954. Vuotta aikaisemmin oli samassa laitoksessa aloittanut rehtorina FT Lauri Teivainen. Rehtoriperheestä tuli jo alkuvaiheissa meille perhetuttu. Teivaiset asuivat aluksi nykyisen Kostian koulun vieressä olevassa huvilassa, jossa minäkin pääsin muutaman kerran käymään. Sitten rehtori osti Kankaisten kartanon perheensä kodiksi. Isälleni hän kertoi olleensa hiukan huolissaan kävellessään Säästöpankilta Kankaisiin kainalossaan salkku, jossa oli ostohinta, 11 miljoonaa markkaa eli kolmannesmillin verran nykyekejä. Rahat pääsivät perille, ja kartano vaihtoi omistajaa.

Kartanolle kuului myös pieni sorakuoppa hautausmaan koilliskulman kohdalla silloisen Kolmostien toisella puolella. Harmina oli se, että kuoppa sijaitsi asemakaavoitetulla alueella. Tämän vuoksi siitä ei isäni sanojen mukaan saanut ottaa lapionpistoakaan. Siksi Teivainen myi kuopan. Seuraava omistaja lienee täyttänyt sen kaikenlaisella jätteellä senhetkisen lainsäädännön kieltämättä. Myöhemmistä vaiheista onkin jo kerrottu enemmänkin. Myös Onkkaalassa, entisen Pälkäneen Pyörän vieressä, on täytetty vanha sorakuoppa. Siihen ei sentään ole ainakaan toistaiseksi rakennettu mitään. Enimmäkseen se näyttää olleen parkkipaikkana.

Pääsin tutustumaan kartanoon monella tavalla. Taisin päästä ensimmäisen kerran katselemaan telkkaria juuri siellä. Mustavalkoiset pätkikset kiinnostivat. Hyödynsin kartanoa myös perhoskeräilyssä. Lounaisseinää peitti kuusama, jonka voimakastuoksuiset kukat houkuttelivat erityisesti yöperhosia. Vietin sen tuntumassa muutaman iltayön saaden upean saaliin. Alkuvaiheissa Teivainen myi myös vanhan kivinavetan pihapiiristä. Siihen perusti yrittäjä teurasjätteistä rehua valmistavan tuotantolaitoksen nimeltä Rehu ja Ravinto. Sittemmin navetta paloi, ja kiviseinä purettiin. Sen tuntumaan nousi myöhemmin Kortetjärven varsin mittava puusepänverstas, tai paremminkin tehdas. 15 vuotta ennen vakuutustarkastajaksi Helsinkiin siirtymistään puusepänverstasta pyöritellyt isäni antoi Viljo K:lle omien kokemustensa perusteella neuvoja – hyödynsi myös tehtaan koneita ja vanhaa ammattitaitoaan valmistaen perheellemme erilaisia kalusteita. Ne ovat enimmäkseen edelleen käytössä.

Juha Nikulainen