paista ympärillesi, runossa muun muassa todetaan.
Menneisyys on usvainen harha.
Se on kuin puutarha, jota muistosi kastelee liikaa.
Ruusujen tuoksussa oksat taipuvat ja historian lehdet kuolevat.
Menneen huumassa, siitä juopuessa hämärään hävinnet.
Tulevaisuus on iloton ja tuskaa tunnet.
Peilistä katsot eilistä ja huomista huokaat.
Kaikessa on vikaa ja päivät vain kuluvat ja kuluttavat.
Naurun rypyt ja hymykuopat,
enää on vain rypyt ja kuopat.
Aamu on ankea, ilta on pimeämpi yötä.
Yön myötä kynttilän kylmä,
suora liekki viestii kaiken loppua.
Mieli on kankea, jo ennen ruumista.
Mitäs näistä tuumista,
mutta miksi pitää hoppua?
Taakse ei pääse, eteen ei ehkä ehdi,
älä pelehdi, elä.
Entä jos nauttisit tunnista, minuutista, sekunti sinusta?
Elämän teille ja meille.
Purjehdin yli elämän meren.
En ole asiantuntija purjehduksen,
elämien enkä merien.
Omani olen.
Myrskyn ja tyvenen.
Ole siis itsellesi elämän vesi.
Ole aurinko itsellesi,
paista ympärillesi.
Ole nyt, ennen kuin olet mennyt.
Ole! (Eläköön!)
Seppo K. Koivula
