Huhtikuun lopulla partioviikolla nukuin kaksi yötä ulkona laavussa. Auringon laskiessa metsän äänet vaikenivat vähitellen. Vain lehtopöllö lensi äänettömästi ylitseni ja asettui vahtimaan reviiriään lähistölle. Yöllä heräsin kuuntelemaan hiljaisuutta. Sammakon kurnutuksen lisäksi myös kevään tuoksu muistutti vuodenajasta.
Pitkän ja pimeän talven jälkeen kevät, minulle rakkain vuodenaika, onkin jotain muuta kuin odotin. Vaikka moni asia onkin nyt hankalaa ja huoli läheisistä ja koko maailmasta on päivittäin läsnä, kevääseen on mahtunut paljon muutakin. Tänä keväänä olen ehtinyt tehdä monta sellaista asiaa, joihin aikaisemmin ei ole ollut aikaa tai voimia. Mielessäni on ollut lyhyt lause Raamatusta: Jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa. (Fil.4:8)
Nyt yöllä rukoillessani kiitin kaikista niistä asioista, joista en tavallisessa arjessa ole muistanut olla kiitollinen. Kiitosaiheita oli lopulta enemmän kuin huolia. Rastaiden laulu alkoi heti kun taivaan pimeys ei ollut enää aivan mustaa. Tyynellä järvellä huuteleva kuikka täydensi aamun tunnelman. Lähdin töihini hyräillen virren 967 sanoja.
Nousta sain aamuun, lintujen lauluun. Jumalan luomiskauneuteen. Lauluista kiitän, aamuista kiitän. Raikkaina kohtaan ne uudelleen. Luomisen aamun säteistä kiitän. Kirkkaina vielä ne kimmeltää. Riemuiten kiitän, ylistän Herraa. On uusi luomus päivä myös tää.
Mirja-Leena Hirvonen
johtava diakonian viranhaltija
Kangasalan seurakunta
