MAINOS

Kangasala kulkee etujoukoissa – tapahtumat ja vapaa-ajan vietto vietiin supernopeasti verkkoon

Koronavirus ei ole hyydyttänyt Kangasalan tapahtuma- ja vapaa-ajan tarjontaa. Kangasala on päinvastoin lähtenyt rohkeasti ja etulinjassa tuottamaan tapahtumatarjontaa verkkoon. Kevään tapahtumien peruuntumista ja paikkojen sulkeutumista ei jääty voivottelemaan, vaan uusia palvelumuotoja on lähdetty tekemään ja toteuttamaan heti.

– Kangasalla on lähetetty verkossa isompaa ja pienempää tapahtumaa. Uskon, että korona-ajasta jää hyviä oppeja tulevaankin, ja jatkossa yhä useampi tapahtuma voidaan järjestää hybridimallilla, jolloin osa tapahtumasta toteutuu fyysisenä ja osa verkossa, Kangasalan tapahtumakoordinaattori Isabella Rossi miettii.

Kevään aikana Kangasalla on lähetetty suorana verkossa esimerkiksi Pekko Käpin & K:H:H:L:n konsertti Kangasala-talosta. Kirjaston satutunteja on pidetty verkkoympäristössä, ja kulttuuripalveluiden Facebook -sivulla on neulottu villasukkia yhdessä verkon välityksellä.

– Kulttuuripalveluista kuulin, että tämä oli niin suosittua, että syksyllä neulotaan todennäköisesti lapasia yhdessä verkkoavusteisesti, Rossi lisää.

Liikuntapalvelut on ottanut digiloikan ja tuonut tarjontaansa internetiin ja sosiaalisen median kanaviin. Liikuntavinkkejä ja ohjattuja jumppia on jaettu ahkerasti verkossa. Jumpat ovat keränneet mukavasti kävijöitä – myös nuoremmista kävijäryhmistä.

– Tuntien pitäminen on verkossa hyvin erilaista, kun ohjaus tapahtuu kameran edessä, eikä ryhmäläisiä näe. Mutta varmasti tarjontaa tulee siinäkin vaiheessa olemaan verkossa, kun livetunnit taas pyörähtävät käyntiin, liikunnanohjaaja Outi Munnukka miettii.

Kangasalla riittää tekemistä tulevanakin kesänä, vakuuttaa Kangasalan tapahtumakoordinaattori Isabella Rossi.

Kesällä tapahtuu

Kesälle on luvassa monenlaisia verkkotapahtumia. Rossi haluaa painottaa, että kaikki kiva ei ole peruttu, vaikka isoja yleisötapahtumia ei tänä kesänä voikaan järjestää. Lasten Löytöretkiviikolla kesäkuun lopussa pääsee kuuntelemaan vaikkapa Maltti ja Valtti -verkkokonserttia, ja Gallerioiden päivä järjestetään tänä vuonna kokonaan verkossa.

– Olisi aika nihkeää, jos kesällä ja lomalla ei pääsisi tekemään mitään. Tapahtumat piristävät ja virkistävät mieltä. Ne myös lisäävät tutkitusti hyvinvointia. Siksikin on tärkeää, että niitä järjestetään myös poikkeusaikana, mutta tietenkin turvallisuus huomioiden, Rossi lisää.

Osa kesäajan tapahtumista on jo varmistunut, mutta osan järjestäminen ratkeaa vasta myöhemmin. Ajantasaista tietoa Kangasalla järjestettävistä tapahtumista löytää esimerkiksi kaupungin sosiaalisesta mediasta, internetsivujen tapahtumakalenterista ja VisitKangasalan sivuilta.

Jos koronasta on löydettävissä jotain hyviäkin puolia, se on pakottanut ottamaan tehokäyttöön digitaalisia välineitä, jotka ovat aiemminkin olleet käytössä, mutta joita on käytetty toistaiseksi aika vähän. Internetiin ja someryhmiin on löytänyt yhä enemmän ihmisiä, mikä tehostaa ja helpottaa verkkopalvelujen käyttöä myös jatkossa.

– Verkon etuja on se, että sen saavutettavuus on hyvä. Esimerkiksi paljon positiivista palautetta kerännyttä Pekko Käpin konserttia on tähän asti katsonut jo yli 2500 ihmistä. Sehän on mahtavan suuri joukko, jos vertaa vaikkapa siihen, että Kangasala-saliin mahtuu kerrallaan kolmisen sataa ihmistä, Rossi toteaa.

Iso kevätjuhla verkossa

Perinteisiä kevätjuhlia tai perinteistä kesänavausta ei tänä keväänä koulujen päättäjäispäivänä järjestetä, mutta Kangasalla on silti luvassa iso yhteinen virtuaalitapahtuma. Koko kaupungin kevätjuhla striimataan Kangasalan kaupungin YouTube –kanavalle Kangasala-talosta lauantaina 30. toukokuuta kello 9.15 alkaen.

Juhlassa nähdään koulujen, lasten ja nuorten itse toteuttamaa ohjelmaa, yhteislaulua ja puheita. Ohjelma koostuu sekä videotallenteista että livenä lähetetyistä ohjelmanumeroista, jotka koostetaan yhdeksi suorana lähetettäväksi lähetykseksi. Juhlan päättää Töölön ketterän suorana Kangasala-talosta lähetettävä keikka kello 11.45.

– Lapset ja nuoret ovat kesän aloittavan juhlansa ansainneet. Kevätjuhlien peruuntumista ei meillä jääty surkuttelemaan, ja on hienoa, että Kangasala kulkee etulinjassa tämänkin tyyppisen juhlan järjestäjänä, Rossi sanoo.

Kangasalan liikuntapalvelut on ideoinut monenlaisia jumppia ja liikuntavinkkejä verkkoon. Kuvassa liikunnanohjaajat Paula Mattila (vasemmalla) ja Outi Munnukka.

 

Kangasalan kesätapahtumia:  

Toukokuu:

– Koko kaupungin kevätjuhla 30.5. Vaikka fyysisiä kevätjuhlia ei koronaviruksen vuoksi toukokuussa 2020 järjestetä, ovat lapset ja nuoret kesän aloittavan juhlansa ansainneet. Koko kaupungin kevätjuhla on nimensä mukaisesti koko Kangasalan lasten ja nuorten kesän aloittava juhla, jossa on luvassa koulujen, lasten ja nuorten itse toteuttamaa ohjelmaa, yhteislaulua ja puheita. Koko juhlan päättää Töölön ketterän livenä Kangasala-talosta lähetettävä keikka kello 11.45. Juhlan ohjelma koostuu sekä videotallenteista, että livenä lähetetyistä ohjelmanumeroista, jotka koostetaan yhdeksi suorana lähetettäväksi lähetykseksi. Juhla lähetetään Kangasalan kaupungin YouTube –kanavalla kevätjuhlapäivänä 30.5. kello 9.15 alkaen.

Kesäkuu:

– Kangasalan kaupunki-info aukeaa Lentolan Prismassa 2.6. Infosta voi muun muassa vuokrata kaupunkilaisille tarkoitettuja kanootteja.

– Mobilian näyttelyt, museokauppa ja liikennepuisto avataan 1.6. Näyttelyt ja museokauppa ovat avoinna 14.8. asti juhannusaattoa lukuun ottamatta päivittäin kello 10–18. 15.8. alkaen päivittäin kello 10–16. Rahtarit-liikennepuisto on avoinna 1.6.–14.8. (ei juhannusaattona) joka päivä kello 10–18. 15.8. alkaen elokuun loppuun liikennepuisto on avoinna viikonloppuisin kello 10–15.

– Kimmo Pyykkö -taidemuseon ovet aukeavat yleisölle 2.6. Museossa jatkaa katutaidetaustaisen kuvataiteilijan Jussi Twosevenin näyttely 23.8. saakka. Näyttelyyn voi tutustua myös verkkonäyttelyssä.

– Heikki Mäenpää on tuottamassa Sarsa-aiheista näyttelyä Kangasala-talon aulatiloihin kesäksi.

– Juhannus Haavistossa 19.6. Juhannusaattoa vietetään ja kokkoa poltetaan idyllisessä maalaismaisemmassa Haaviston luomutilalla kello 19–24. Seuraa tarkempaa tilannetta ja päivitystä Heikin Leivän Facebook –sivuilla.

– Juhannusaaton yökahvila Vehoniemessä 19.6. Vehoniemen kahvila avoinna pitkälle yöhön. www.automuseo.com

– Lasten Löytöretki 27.6. -4.7. Lasten Löytöretki on koko perheen viikon mittainen seikkailu verkossa, ja mahdollisuuksien mukaan myös fyysisenä tapahtumana. Ohjelmassa on muun muassa Maltti ja Valtti -virtuaalikonsertti 27.6. www.lastenloytoretki.fi

– Pikonlinna Swimrun 27.6. Pirkanmaan ainut swimrun -tapahtuma. Tänä vuonna kuudetta kertaa järjestettävässä tapahtumassa pääsee nauttimaan luontoliikunnasta parhaimmillaan.  www.pedart.fi/pikonlinna-swimrun/

– Luonnon kukkien korvauspäivä 28.6. kello 12. Tutustutaan Pohtiolammin monipuoliseen pensas- ja puukasvustoon. Lähtö Pohtiolammin pihasta. Retken vetäjänä toimii Heikki Toivonen. Retki on osallistujille maksuton. Lisätietoja Pohtiolammin Facebook -sivuilla.

Heinäkuu:

– Gallerioiden päivä 10.7. Gallerioiden päivä tapahtuu tänä vuonna kokonaan verkossa. Lisätiedot verkkogalleriasta ja tapahtumasta päivittyvät. Lisätietoja Kangasalan kulttuuripalveluiden Facebook -sivuilla.

– Leidit ratissa –valtakunnallinen Naisten Automobiiliajo 19.7. Vuotuinen naisten autoilutapahtuma Vehoniemen kauniissa maisemissa. Ajokunnat pukeutuvat oman ajoneuvonsa ja aikakauden tyylin mukaisesti. Järjestäjä: Naisten mobiiliautoklubi, Vehoniemen Automuseo, Tampereen Mobilistit Ry.  www.naistenautomobiiliklubi.fi/23

– Myllypäivät 25.–26.7. Jo vuodesta 1975 järjestetyt perinnepäivät Haaviston tuulimyllyllä. Mukavia kohtaamisia, vanhan ajan maalaistunnelmaa, pientä syötävää ja näyttelyitä. Seuraa tarkempaa tilannetta ja päivitystä Heikin Leivän Facebook –sivuilla.

Elokuu:

– 3.8. Linja-autopäivä Mobiliassa.

– Kesäpäivän piknik 8.8. Koe Kangasalan tori loistossaan, tuo omat eväät mukana tai osta eväät paikalta ja istu pitkien piknik pöytien ääreen.

– Kangasala Triathlon 9.8. City triathlon Kangasalan keskustassa ja Vesaniemen uimarannalla.  www.kangasalatriathlon.fi

– 19.8. kello 19 Kangasala-talossa Edu Kettunen – Mika Kuokkanen – Johanna & Mikko Iivanainen: Round Two.

– 22.8. Rautalankaa ja jenkkirautoja. Jenkkiautoja, musiikkia, vintagelöytöjä ja cruising.

– 26.8. kello 18 Kangasala-talossa Ti-Ti Nallen Kesärieha -konsertti

– 27.8. kello 19 Kangasala-talossa Jarkko Tamminen – Kuuleeko Kangasala? -imitaatioshow

– 29.8. Kangasalan Varaosapäivä. Tampereen seudun Mobilistit järjestävät varaosapäivän Mobiliassa.

– 29.8. Mersut. Mercedes-Benz Klubin kesätapaaminen.

– Kangasala Folk 29.8. Kangasala Folk on koko perheen musiikkitapahtuma, paikkana tunnelmallinen Markkulan talli Kangasalla. Päätös tapahtuman 2020 järjestämisestä tehdään touko-kesäkuun vaihteessa!  www.facebook.com/kangasalafolk/

– 30.8. kello 16 Kangasala-talossa Paul Anka & Diana Ross -tribuuttikonsertti. Solisteina Maria Lund ja Mikael Konttinen.

Syyskuu:

– Kesäpäivän teatteriviikko 9.–12.9. Kesäpäivän teatteriviikko kokoaa yhteen viisi Kangasalla toimivaa harrastajateatteria. Esityksiä näytetään Kangasala-talossa 9.–12.9. Mikäli esityksiä ei voida fyysisesti toteuttaa, esitykset toteutetaan mahdollisuuksien mukaan verkossa. Seuraa päivittyvää tilannetta tapahtuman verkkosivuilta. www.kesapaivanteatteriviikko.fi

– Lähiruokaa ja syksyn satoa -lähiruokatapahtuma 19.9. Kangasala-talossa. Maista kauden parhaat herkut ja tuoreimmat maut ja lähde makumatkalle kotimaisen ruoan ytimeen. Tapahtuma toteutetaan verkossa ja mahdollisuuksien mukaan fyysisenä tapahtumana.

Tarkista aina ajantasaiset tapahtumatiedot tapahtumajärjestäjältä. Lisäksi tietoa Kangasalan sosiaalisen median kanavissa ja osoitteessa kangasala.fi

 

 

 

MAINOS