Outo torstai

Tällä viikolla useampi meistä miettii, onko tällä viikolla ylimääräinen vapaapäivä vai ei. Menenkö töihin vai onko minulla Matin kanssa etäpalaveri päivällä. Vai oliko niin, että jos en tee töitä viikolla, joudun menemään lauantaina töihin? Helatorstai on taas täällä. Se ilmestyy kalenteriin aina kuin varkain.

Nimenä helatorstai ei oikein kerro meille mitään. Se on nimiväännös muinaisruotsista pyhätorstai. Tätä pyhäpäivää voitaisiin myös kutsua Kristuksen taivaanseenastumisen päiväksi. Silloin se selittäisi heti mistä on kysymys. Ehkäpä se on kuitenkin liian pitkä tavalliseen puhekieleen.

Useasti, kun mietimme Raamatun kertomuksia ja evankeliumeja, mieleemme nousevat tarinat Jeesuksen tekemisistä. Loppuhuipentumana ovat pääsiäisen tapahtumat. Tarina saa huipennuksen ja lopun. Jeesus ristiinnaulittiin ja kolmantena päivänä hauta oli tyhjä. Kristus nousi kuolleista. Tarina päättyy.

Tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Evankeliumit kertovat, kuinka Jeesus ilmestyy opetuslapsille pääsiäisen jälkeen. Hän aterioi heidän kanssaan, kävelee opetuslapsien seurana Emmauksen tiellä. Tapaa Pietarin, joka on palannut takaisin kalastajaksi, ja pyytää häntä levittämään evankeliumia. Lopun kuvaukset ovat kuin unenomaiset jäähyväiset. Helatorstai on meille merkkinä, että jäähyväisetkin loppuvat joskus. Jeesus hyvästeli opetuslapset ja hänet otettiin taivaaseen.

Meistä jokainen on huomannut, että helatorstain paikka vaihtelee vuosittain. Se johtuu pääsiäisestä. Hyvin moni kristillinen pyhä lasketaan pääsiäisestä. Pyhä on joko määrätyn päivämäärän verran ennen pääsiäistä tai sen jälkeen. Pääsiäisen paikka vuosittaisessa kalenterissamme sitten riippuu kirjaimellisesti kuun ja auringon asennoista. Helatorstai on neljäkymmentä päivää pääsiäisestä. Tuo luku ei löydy evankeliumeista. Se tulee vastaan Luukkaan kirjoittamasta Apostolien teot -kirjasta.

Apostolien teot on hyvä kuvaus siitä, että tarina jatkuu. Jeesus antoi viestikapulan opetuslapsilleen, nousi taivaisiin. Apostolit levittivät hyvää sanomaa tehokkaasti. Muistelemme näitä tapahtumia vielä kahden tuhannen vuoden jälkeen täällä pohjolassa.

Valtteri Vuorinen

Teologian kandidaatti

Kangasalan seurakunnan teologiaharjoittelija