Joka syksy talvi pääsee yllättämään autoilijat. Vastoin kaikkia odotuksia jonain yönä onkin ollut pakkasta ja satanut lunta. Kuka olisi uskonut! Tänä keväänä alkoi ihan yhtäkkiä vihertää. En ole varma, mutta aikaisempina vuosina vihreys taisi tulla pikkuhiljaa joulusta alkaen. Nyt kaikki tapahtui poikkeuksellisesti ihan muutamissa viikoissa tai jopa päivissä.
Vuosittain toistuvista, tutuista ja turvallisista sääilmiöistä hämmästyminen paisuu huippuunsa iltapäivälehtien sivuilla. Innolla jo odottelen, millaisia ”hyttysinfernoja” ja ”käristekupoleita” lööpeissä vilkkuu, kun vuorossa ovat kesään kuuluvat hellepäivät ja sääskien aika. Minusta on kiva naureskella tällaiselle intoilulle ja sensaatiohakuisuudelle. Mitä järkeä on yrittää pitää normaaleja sääilmiöitä maailman suurimpina ihmeinä?
Toisaalta ihan yhtä hyvällä syyllä voidaan kysyä: pitääkö elämään turtua? Kumpi elää enemmän oikein, viisikymmentä kevättä nähnyt aikuinen, joka nauraa luonnon hämmästelijöille vai pieni lapsi, joka katselee kukkaan puhjennutta leskenlehteä kuin maailman kahdeksatta ihmettä? Järkevyydestä on lyhyt matka kyynisyyteen.
”Kysy sinä eläimiltä, ne kertovat sen sinulle, kysy taivaan linnuilta, ne sen sinulle ilmoittavat. Katso maata, se on valmis opettamaan, meren kalatkin sen sinulle kertovat. Kaikki ne tietävät tämän: Herra itse on kaiken tehnyt.” (Job 12:7-9)
Jumala tuhlaa ihmeitään ja armoaan niin runsaasti, että ne on helppo kääntää arkipäiväisiksi asioiksi. Hänen ihmeensä ovat nähtävillä luonnon kiertokulussa. Hänen joka aamu uusiutuva armonsa loistaa Jeesuksen ristissä. Niistä saa hämmästyä yhä uudelleen.
Marko Sagulin
seurakuntapastori
Kangasalan seurakunta
