Lukijan runo: Koronatilanne helpottaa

Jukka Ollikkala on kirjoittanut puhuttelevan runon ajasta, jossa olemme keväällä eläneet ja osittain elämme yhä. Kuva: SHL/arkistokuva.

Kirjastoissa sallitaan kirjojen luukkuihin palauttaminen,

avustusringille sydämen asia on senioreiden auttaminen.

Kirjat palautetaan luukkuihin,

ulkona kukkia istutetaan ruukkuihin.

Peruskoululaiset saavat lähiopetukseen palata,

kiellettyä on vielä halata.

Yhteiskoulun rehtori voi oppilaita pihalla tavata,

oppilaat eivät saa eri luokissa ravata.

Haastavaa on pitää turvaetäisyyttä koulukyytien autoissa,

vähän matkustajia on Tallinnan lautoissa.

Etäisyyksistä huolehditaan oppitunteja porrastamalla,

turvaa saadaan myös hyvää käsihygieniaa harrastamalla.

Toukokuun lopussa liikuntapaikkoja varataan,

Anna Tapion koulussa kasvimaita harataan.

Kunnat liikuntapaikkoja avaavat,

urheilulliset nuoret niissä ahkerasti ravaavat.

Metsissä on maastoon sijoitettuja omatoimirasteja,

avustajat vievät senioreille kauppaostosten lasteja.

Kevään suunnistuskoulut siirrettiin,

metsiin muuttuvia omatoimirasteja piirrettiin.

Kuntosalit aukeavat,

tiukat koronarajoitukset raukeavat.

Kuntosalilla saa nostella painoja,

kirjastosta saa ottaa lainoja.

Marjatilat tuovat elämää Pälkäneen kesään,

pääskyset lentävät räystään alle pesään.

Nyt koronan takia eletään kriisivaihetta,

mikä riimirunoon antaa aihetta.

Ukrainalaiset Suttisen marjatilalle tulivat,

talvella lumet satoivat ja taas sulivat.

Heillä on edessään karanteeni,

ilman nyrjähdystä on säilynyt ranteeni.

Ravintolan pihalla seisovassa rekassa jokaisessa

kuski syö ravintolaruokaa kopissa lokaisessa.

Kotiinkuljetukset ovat pyörineet,

työn touhussa kuskit hyörineet.

Pienellä ravintolalla on huolet,

koronarajoitukset vievät paikoista puolet.

Jokaiselle asiakkaalle ruoka tarvitsee annostella,

vasta korona-ajan jälkeen seisovasta pöydästä saa nostella.

Eläkeliitolla pyörii senioreiden avustusrinki,

Italia pandemian alussa koronatestauksista tinki.

Auttajia on kaikissa kylissä,

vielä eivät ikäihmiset voi pitää lastenlapsiaan sylissä.

Ikäihmisillä on keskustelun tarve suuri,

tilannetta helpottaa eläkeliiton juttuluuri.

Alkanut on myös Syrjänharjun sauvalenkki,

huilauspaikan tarjoaa polun varrella istumapenkki.

Jumalanpalvelukset voi kuunnella YouTube -kanavalta,

taivaan isällä on kaikki valta.

kirkonmenot voidaan katsoa netissä,

niitä voi seurata maaten petissä.

Pirkanmaalla on vähän koronatapauksia,

kesäkuussa ravintoloilla on rajoituksia ja vapauksia.

Niukasti on koronatapauksia todettu,

sairaalassa tautia vähän podettu.

Yritykset ovat tilanteessa tiukassa,

kassavarat ovat niukassa.

Lomauttaminen on päätös kipeä,

tukien maksamisessa on oltava ripeä.

Jukka Ollikkala