Aurinkokylpyjä ja veden kaipuuta – helteet eivät päästäneet lintujakaan helpolla

Mustarastas läähättää ja ottaa aurinkokylpyä.

Kulunut hellekausi otti koville linnuillakin.

Poikasille täytyy hakea ruokaa helteistä huolimatta.  Liikkeessä on oltava ja sapuskaa löydettävä.  Osa nuorukaisista on jo liikkeellä ja nestettä nekin kaipaavat.

Tavallisesti linnut saavat pääosan tarvitsemastaan nesteestä ravinnostaan kuten rastaat madoista. Mutta jatkuvat kolmenkympin lämpötilat asettavat nekin koetukselle. Jos lähettyvillä ei ole järviä tai puroja linnut hakeutuvat kaikkien muiden vesilähteiden äärelle ja tutkivat ämpärit ja muut astiat.

Samantapainen hellekausi oli myös viime kesänä, jolloin jouduin virittelemään pihapiiriin useita matalia juoma-astioita.

Juomakipoiksi kelpaavat kaikki matalat noin 4–5 senttiä syvät astiat. Lintujen lisäksi juomassa käyvät myös muut pihan ”elukat” kuten oravat ja siilit.  Korkeisiin sadevesitynnereihin kannattaa pistää oravia varten lyhyt keppi, jota pitkin ne pääsevät ylös jos sattuvat sinne tipahtamaan. Muovisesta tynnyristä ei muutoin pääse ylös.

Linnuista ahkerimpia juomareita ovat olleet pikkuvarpuset, viherpeipot, nuoret talitiaiset, mustarastas ja yllättäen myös käpytikat, jotka välillä viettävät pitkän tovin vettä hörppien. Juomisen lisäksi muutamat lajit pitävät kylpemisestä ja voivat porskutella matalassa astiassa pitkän aikaa. Kun linnut käyttävät vesiastioita myös kylpemiseen on selvää, että vesi likaantuu.  Vedet astioihin onkin  vaihdettava joka päivä.  Lisäksi olisi hyvä, jos vesiastioita olisi tarjolla useampia, ettei tule kylpijöillä ruuhkaa. Kevyen astian pohjalle kannattaa laittaa pieni kivi, että astia ei heti kaadu, jos rastas siihen istahtaa.

Juomassa talitiainen ja pikkuvarpunen.

Linnuilla on erilaisia ulkoloisia.   Etenkin nuorilla juuri pesästä lähteneillä yksilöillä voi olla lintukärpäsiä ja väiveitä, jotka niitä kiusaavat.  Linnut haluavat näistä tietenkin eroon. Vedessä kylpemisen lisäksi linnut tekevät hienoon maahan rypykuoppia, joissa ne pöllyttävät maata. Etenkin varpuset ovat kovia hiekkakylpyjen harrastajia. Pihassani ne ryöpsyttävät nyt porkkanapenkkiin pieniä kuoppia.  Monille ovat varmasti tuttuja kanalintujen tekemät rypykuopat metsissä.

Linnuissa olevat ulkoloiset eivät kestä kovaa kuumuutta.  Väiveet kuolevat jos lämpötila nousee yli neljäänkymppiin. Siksi monet lajit ottavat aurinkokylpyjä. Kun ne löytävät otollisen paikan, johon aurinko kovasti paistaa, ne levittävät siipensä ja ovat paikallaan.  Aurinkokylpy voi kestää minuutin tai kaksi sitten vaihdetaan asentoa.  Nyt hellekaudella olen nähnyt aurinkokylpyjä ottamassa ainakin talitiaisen, pikkuvarpusen, keltasirkun ja mustarastaan.

Lintujen juomapaikkojen merkityksestä ei ole paljon puhuttu, mutta hellekausina ne ovat todella tarpeellisia.  Juoma-astioita tarvitaan ja käytetään myös muina aikoina. Siksi niitä on hyvä pitää pihassa vaikka aina lumettomaan aikaan.