Rakentakaa vaan Rautajärvelle torppakylää, onhan sitten jälkipolville näyttää, jos he tänne joskus poikkeavat, kuinka ennen vaatimattomasti asuttiin, ja miten isot lapsiperheet pärjäsivät pienissä tiloissa. Ja lapsiahan todella oli. Meitäkin silloin Kantolan koulussa noin 160 oppilasta. Ja joka kylässä oli oma koulu oppilaineen. Omat esivanhemmat olivat torppareita, joten sekin asia on tuttu.
”Pesänrakentajan unelmapaikka” olikin liiaksi utopiaa, sillä kuka tänne uutta rakentaisi ja pesäänsä enää tekisi, sillä varmaan loputkin lapsiperheet nyt lähtevät palvelujen ja koulujen pariin, kun koulu lopetetaan. Kovasti sitä yritettiin, kaikin mahdollisin keinoin ja monet ihan viimeiseen asti.
Eihän tänne kohta jää kuin meitä ikääntyneitä vanhuksia, joista yksi vanhus sanoi koettuaan jotain hoito- tai muuta sellaista syrjäytymistä, että ”me vanhat ollaan sellaista ongelmajätettä”. Toivotaan, ettei kaikkien tarvitse kokea ihan samaa.
Juureni ovat vahvasti Kantolan koulussa, nykyisin Rautajärven. Jo äitini meni 1-luokalle vuonna 1926, kun Lyyli Syväniemi aloitti pitkän työuransa. Itse olin myös aluksi hänen oppilaansa. Koko 7 vuotta oli kotoista käydä oman kylän koulua ja kaikki sukulaiset ovat tämän koulun käyneitä, niin tässä kylässä asuvat ja jo poismuuttaneet. Paluumuuttajana toin tänne lapseni kouluun ja myös neljäs sukupolvi sai oppinsa täällä. Harju puunjuurineen, välituntileikkipaikkoineen, mäenlasketteluineen ja pulkkamäkineen eivät varmasti unohdu keneltäkään. Myös omaa työsarkaani tein osan Rautajärven koululla.
Mutta: ”turha on taistella tutkainta vastaan”. Totuus on nyt se, etteivät päättäjät täysin tajua kokonaisuutena tätä menetystä. Historiallista menetystä! On tämä nykyajan sananvalta niin mahtava! Kaikki se, mitä nyt Rautajärven koulun lopetuksen myötä katoaa – katoaa iäksi.
No eipä monella muulla asialla ole enää tunteiden ynnä muun myötämielisyyden kanssa mitään tekemistä ja yhteistä. Joku viisas sanoi, että saamme fantastisen tulevaisuuden, kun Luopioinen liittyi Pälkäneeseen. Tämäkö sitä on?
Olisikohan me pärjätty kuitenkin niin sanotusti ”omillamme”? Jos ei olisi tarvinnut osallistua esimerkiksi arvokkaan liikuntahallin kustannuksiin ja myös kalliiksi tulevan asumattoman Roholan alueen ”rakentamiseen”. Toinen viisas kyllä sanoi, etteivät ne mitenkään vaikuta kuntalaisten kuluihin.
Mutta miksi nyt sitten ollaan niin köyhiä ja kouluista on lisärahoja otettava? Eikä tämäkään vielä varmaan mihinkään riitä. Jälkipolvemmeko joutuvat kärsimään? Kuinka voimme kestää, kun iloiset lasten äänet ja leikit loppuvat oman koulumme pihalta? Tähän saavat viisaammat kommentoida. Nämä ovat minun ajatuksiani ja tuntojani vakavasta, meitä rautajärviläisiä koskettavasta asiasta.
Aika katkerakin paluumuuttaja
Terttu Anneli
