Raamatussa kerrotaan Jeesuksen vertauksesta laupiaasta samarialaisesta. Siinä eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikon kaupunkiin, kun rosvojoukko ryösti ja pahoinpiteli hänet. Henkihieverissään mies makasi tiellä. Ensimmäisenä paikalle tuli pappi, joka miehen nähdessään väisti ja meni ohi. Samoin teki leeviläinen, eräänlainen kirkon työntekijä myös. Kumpikaan heistä ei jäänyt auttamaan loukkaantunutta miestä. Mutta sitten paikalle osui samarialainen, joka pysähtyi ryöstetyn miehen luokse, puhdisti ja sitoi hänen haavansa, nosti aasinsa selkään ja vei majataloon, missä piti hänestä huolta.
Mielenkiintoiseksi tämän vertauksen tekee se, että samarialaiset edustivat juutalaisille vääräuskoista kansaa, jota he ylenkatsoivat ja pitivät itseään huonompana. Nyt Jeesus kuitenkin nostaa hänet auttajan asemaan ja kysyykin lainopettajalta kuka hänen mielestään näistä kolmesta oli ryöstetyn miehen lähimmäinen? Vastaus on ilmiselvä.
Tällä vertauksella Jeesus haluaa kertoa meille, että lähimmäisiämme ei ole vain perheenjäsenemme, ystävämme tai sukulaisemme vaan kaikki maailman ihmiset. Jeesus ei erotellut eikä arvottanut ihmisiä. Hänelle jokainen ihminen oli arvokas ja tärkeä. Hänen elämänsä ja opetuksensa ovat esimerkkinä siitä, kuinka meidän tulisi kohdata lähimmäisiämme.
Aina se ei ole helppoa. Monesti niitä kaikkein läheisimpiä tulee loukattua sanoin ja teon. Aina ei osaa toimia niin kuin pitäisi. Eikä ole helppoa myöskään rakastaa niitä ihmisiä, jotka asuvat kaukana, ajattelevat, uskovat tai käyttäytyvät ja ovat erilaisia kuin itse. Kuitenkaan me emme saa kääntää selkäämme apua tarvitseville läheisiltämme, olevat he sitten lähellä tai kaukana.
Onneksi meidän ei tarvitse onnistua tässä yksin, sillä tähän vaativaan tehtävään me saamme apua Jumalalta. Me tarvitsemme hänen rakkauttansa, kun kohtaamme lähimmäisiämme. Hän antaa meille voimaa hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi ja auttaa meitä huomaamaan avuntarpeessa olevat.
Tälläkin hetkellä maailmassa on paljon hätää. Kristittynä me emme voi ummistaa silmiämme ihmisten hädältä, emme lähellä emmekä kaukana olevilta. Tärkeintä on, että pyrimme tekemään sen mihin kykenemme. Joskus oma apu voi tuntua pieneltä ja vähäpätöinen. Mutta pienistä puroista kasvaa lopulta suuri virta. Lisäksi meillä on käsissämme valtava ase. Se on rukoileminen. Rukouksessa on voimaa ja siitä on hyötyä. Lähimmäisen puolesta rukoileminen on parasta mitä toiselle voi antaa.
Jeesus antaa meille Matteuksen evankeliumissa ohjeen, jossa sanotaan: ”Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Tämä Kultainen sääntö olkoon ajatuksissamme, kun kohtaamme lähimmäisiämme.
Marja Lepistö
Lapsityönohjaaja, Pälkäneen seurakunta
