Pälkäneen seudun soroptimistit laittoivat alkuvuodesta liikkeelle hankkeen, jolla haluttiin tukea Pälkäneen alueen hyvinvointia tarjoamalla matalan kynnyksen tukea perheille, lapsille ja nuorille. Kun hankkeen tueksi syksyllä mietittiin varojenkeruumahdollisuuksia, nousi esiin ajatus hyväntekeväisyyskonsertin järjestämisestä.
Lopulta konsertteja päädyttiin järjestämään kaksi: Kanssasi jouluun -konsertti pidetään ensin 5.12. Pälkäneen kirkossa ja 19.12. Luopioisten kirkossa. Molemmat konsertit alkavat kello 18, ja molemmissa urkurina ja pianistina toimii Maria Aaltonen.
Ensimmäisessä konsertissa ohjelmistossa näkyy joulun lisäksi itsenäisyyspäivä, jälkimmäisessä konsertissa keskitytään puhtaasti joulumusiikkiin. Molemmissa konserteissa esiintyy kymmenkunta paikallista muusikkoa ja laulajaa, jotka ovat päässeet valitsemaan itselleen mieluisimman esitettävän kappaleen. Niinpä kattaus on laaja ulottuen klassisesta kevyen musiikkiin.
Konsertin järjestäjien mukaan esiintyjiä oli helppo saada lähtemään mukaan talkoisiin. Oman kortensa kantoi kekoon myös seurakunta tarjoamalla tilat tapahtumalle.
Käsiohjelmia myydään paitsi ennakkoon myös paikan päällä.
Kanssasi-hankkeen tavoitteena on tarjota erilaisia ratkaisuja ja tukea perheiden ongelmiin ammattilaisten kautta. SI Pälkäneen seutu vastaa hankkeessa syntyvistä kustannuksista.