Seurakunta etsii nuoria kerhonohjaajiksi

Pälkäneen seurakunnan alakouluikäisille suunnatut kerhot kaipaavat 8.- ja 9.-luokkalaisia kerhonohjaajia.

Seurakunnassa on toiminut muun muassa kokki- ja tyttökerho sekä tanssi- ja liikuntakerho, mutta muitakin kerhoja on mahdollista perustaa, mikäli intoa ja tekijöitä löytyy.

Kerhon ohjaaminen on hauskaa, innostavaa ja mukavaa puuhaa, missä on mahdollisuus tavata ja tutustua uusiin ihmisiin. Samalla siinä oppii monia uusia taitoja, muun muassa ryhmän ohjaamista.

Kerhonohjaamiseen saa koulutuksen ja seurakunnan työntekijä on nuoren tukena koko ajan. Kerhonohjaajakoulutuksesta ja kerhonohjaamisesta saa myös todistuksen. Lisäksi kerhonohjaajat ja apuohjaajat saavat pienen korvauksen kerhon pidosta.

Kerhonohjaajaksi voi ilmoittautua lapsityönohjaaja Marja Lepistölle (puh. 040 712 0571).