Poliisilla on tällä hetkellä tutkittavana 12 erillistä palopaikkaa, joita epäillään tahallaan sytytetyiksi. Pirkanmaan alueella pelastuslaitosta sekä poliisia ovat työllistäneet elo-syyskuussa tulipalot, joita on ollut edellisiin vuosiin verrattuna poikkeuksellisen paljon. Poliisilla on tällä hetkellä tutkittavana 12 erillistä palopaikkaa, joita epäillään tahallaan sytytetyiksi. Kyseiset palopaikat ovat olleet niin sanotusti autiotaloja. Toisin sanoen palon kohteena on useimmassa tapauksissa ollut asumaton kiinteistö, joka ei ole ollut aktiivisessa käytössä.
Poliisilla sekä pelastuslaitoksella on lainmukainen velvollisuus suorittaa palontutkintaa. Nyt mainituissa 12 erillisessä palopaikassa on selkeästi viitteitä siitä, että palot ovat sytytetty tahallisesti, jolloin tutkintavastuu asiassa on poliisilla. Poliisi tutkii tapauksia törkeinä vahingontekoina ja vahingontekoina.
Pelkästään viimeisen viikonlopun aikana Sisä-Suomen poliisilaitokselle on kirjattu neljä erillistä rikosilmoitusta paloista, kaksi Tampereella ja kaksi Kangasalla. Kyseisissä tapahtumapaikoissa sytytetty rakennus on ollut niin sanottu autiotalo tai tyhjillään oleva liikekiinteistö.
Poliisi pyytää havaintotietoja kaikista vähänkään epäilyttävistä kulkijoista tai autoista seuraaviin tulipaloihin liittyen: 8.8. Tampere, Keskisenkatu; 9.8. Akaa Viiala, Turuntie; 10.8. Lempäälä, Kahilasaari; 14.8. Lempäälä, Ruskontie; 20.8. Kangasala, Saarenmaantie; 24.8. Punkalaidun, Koosanmaantie; 24.8. Tampere, Matinlahdentie; 26.8. Urjala, Hanhisuontie; 10.9. Tampere, Kokinmäenkatu; 11.9. Tampere, Hippoksenkatu; 12.9. Kangasala, Auertie; 12.9. Kangasala, Saarenmaantie.
Mahdolliset tiedot tulipaloista voi kertoa poliisille sähköpostilla vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi otsikolla tulipalot. Vaihtoehtoisesti voi jättää ääniviestin numeroon 0800 90022.
Viimeisimmät kommentit