Kaverini istui meidän terassilla. ”Onko sinulla ötökkähotellia”, tokaisi hän yht’äkkiä.
Niitä pitää laittaa, että pelastetaan maailma. Kaverini on, valveutunut ihminen, joka lukee uupumatta tietoa netistä. Kehotin häntä katsomaan niitä ”miljoonia” koloja, joita puisessa rakennuksessa on kaikkialla. Jokin suristaja änkesi paraikaa itseään pesäkommuuniin terassilautojen alle. ”Mutta oikeanlaisia kukkia pitää istuttaa, että pörriäisillä on ravintoa”. Juu, en istuta. Pihanperältä aukeavalla entisellä pellolla rehottivat maitohorsmat ja mesiangervot, pitkin kesää sieltä oli pukannut jotain mesi-buféta.
Sohvalla pötköttelevällä, valveutuneella ystävälläni oli älykello ranteessa kertomassa, tuleeko riittävästi askelia, aparaatti piirtää myös käppyrää ties mistä. En katsonut sitäkään tarpeelliseksi. ”Mutta kyllä pitäisi, muuten ei tule tarpeeksi liikuntaa. Pitäisi huolehtia itsestään”. Olin juuri könynnyt metsästä pari ämpärillistä mustikoita ja käynyt eilen kaupassa pyörällä. Mutta niinpä, tietokoneellani ei ollut dataa siitä, riittävätkö suoritteeni ja mille käyrälle ne asettuvat. Ei liioin ollut tieteellisesti suunniteltua kuntoilun viikko-ohjelmaa. No, eihän polkemisesta edes askeleita tullut, pelkkää pyörivää liikettä vain.
”Entäs salikortti! Onko sinulla edes sitä?” Ei ole salia samassa korttelissa, niin kuin ei harmikseen hänelläkään.
Terassin hirteen kiinnitin joskus renkaan, josta on pujotettu naru ylätaljaksi, siinä roikkuu vastapainona valurautapannu. Mehukatit, joissa on portaaton säätö, eli veden määrän lisäys ja vähennys, palvelevat käsipainoina. Leuanvetoon ja kiipeilyyn pönöttää kaikkialla puunoksia ja maastossa odottaa rajaton määrä kiviä voimanostoihin. Sali a´la Sappee, aina raitis ilma. Kesäisin rannassa lainehtii jättikokoinen uima-allas, jonka äärellä lojuu soutulaite. ”Mutta talvella kuntosi romahtaa, kun ei ole edes valaistua pururataa”. Mielestäni otsalamppu on keksitty ja tietä riittää, meillä vielä nivelystävällistä hiekkasellaista. Voimaharjoitteluun tarjoutuu lumenkolausta ja koordinaatiotreeniin kävelyä jääpolanteella.
Hyvin itsestään huolehtiva kaverini aikoi myös panostaa henkiseen kasvuun. Hän kertoi ilmoittautuneensa kurssille, jossa oppii pääsemään zen-tilaan, olemaan tässä hetkessä ja maadoittamaan itsensä ympäristöön. Olenkohan valaistumaton, mutta luulen, että sellaista se on, kun puskee postilaatikolle viistotuuleen räntäloskassa tai makoilee makuupussissa riippukeinussa katsellen tähtitaivasta ja lepakoiden sujahtelua ympärillä.
Toverini aikoo panostaa henkiseen kasvuunsa oikein tehostetusti. Hän on menossa myös ”Voimaannu virkkaamalla” -kurssille, jonka lopuksi on valmistettu itselle patalappu, joka sopii oman kodin feng shuihin. Sen jatkoksi seuraa vielä tärkeitä käytännön taitoja oppikokonaisuudessa ”Löydä sisäinen siivoajasi: voimaannu luopumaan turhasta ja rohkaistu kierrättämään”.
Joskus myöhemmin tulin aatoksissani siihen tulokseen, että naapurin vanhapari on tainnut käydä tuhansia kursseja, kun he osaavat melkein kaikkea ja hommat sujuvat kätevästi. Harmoniaakin heillä näyttää olevan ja feng shuita.
Jätin välillä kaverini napsimaan kuivattuja goji-marjoja ja selvittämään niiden annosmääriä, terveysvaikutuksia ja hivenainekoostumusta. Lampsin metsänlaitaan noukkimaan ilmaista ”super-foodia”.
Edelleenkin olen sitä mieltä, että täällä Sappeen perillä asuminen on asumista de luxe.
