Jotkut entisen Luopioisten kunnan alueella liikkuneet, vanhoista maatilarakennuksista kiinnostuneet ovat voineet siellä täällä kiinnittää huomionsa vanhan päärakennuksen tai luhtiaitan seinään kiinnitettyyn erikoiseen metallikilpeen. Kyse on Talonpoikaiskulttuurisäätiön myöntämistä kunniakilvistä vanhan rakennusperinteen säilyttämiseksi.
Vanhan Luopioisten alueella on tällaisten kilpien todellinen keskittymä, joka on herättänyt ihmetystä alan asiantuntijoidenkin piirissä. Kohteita on kaikkiaan toista kymmentä pitäjän eri puolilla. Mikään ihmettelyn aihe se ei sinänsä ole, onhan alue mitä perinteisintä maatalousaluetta, jossa maatilojen historia ulottuu vuosisatojen taakse. Usein tilat ovat olleet saman suvun hallussa niin pitkään kuin kirjallisista lähteistä tiedetään. Monen tilan pihapiirissä on myös säilynyt vanhoja rakennuksia, joiden ikä saattaa olla hyvinkin pari sataa vuotta, ellei jopa enemmän.
Kunniakilvillä on haluttu palkita nimenomaan rakennuskulttuurin säilyttämisestä. Vanhat maatilarakennukset ovatkin, avoimien peltomaisemien ohella, ehkä näkyvin ilmentymä vuosisataisesta viljelyperinteestä.
Aikaisempina vuosikymmeninä kunniakilpiä käsittääkseni haettiin ja myönnettiin useimmiten jonkin tietyn juhlatapahtuman johdosta. Maatilalla saattoi olla jokin juhlava tilaisuus, häät ja sukupolven vaihdos kenties, tai sitten isäntä tai emäntä saattoivat täyttää tasavuosia, tai tila saattoi olla saman suvun omistuksessa tietyt tasavuodet, tai muuta vastaavaa. Tätä voitiin erityisesti juhlistaa esittämällä ja hakemalla tilalle kyseistä kunniakilpeä, joka sitten juhlallisin menoin naulattiin vanhan aitan tai päärakennuksen seinään.
Tänä päivänäkin voidaan hakemuksesta myöntää kunniakilpi talonpoikaista rakennuskulttuuria edustavalle rakennuskohteelle, mikäli kohde täyttää kunniakilven myöntämiselle asetetut kriteerit. Näitä ovat muun muassa rakennuskohteen ikä ja liittyminen maatalouselinkeinoihin sekä kohteen rakennushistoriallisten arvojen säilyttäminen. Kilpi voidaan myöntää yksittäiselle rakennukselle mutta myös rakennusryhmälle tai maatilan pihapiirille. Aiemmin myöntökohteina olivatkin ehkä pääasiallisesti yksittäiset, hyvin säilyneet maatilarakennukset, esimerkiksi luhtiaitat ja aittarivit. Nykyään huomiota kiinnitetään ja kilpiä myönnetään kokonaisille pihapiireille ja rakennusryhmille. Tällöin tarkastelussa otetaan huomioon yhtä lailla vanhojen rakennusten ylläpito ja korjaustapa kuin myös mahdollisen uuden rakentamisen sovittaminen vanhaan pihamiljööseen.
Kunniakilpiä haetaan ja niitä on myönnetty hakemusten perusteella maantieteellisesti koko maan laajuisesti, eteläisemmästä Suomesta pohjoisimpaan Lappiin asti, itäisestä Vaara-Karjalasta Länsirannikolle. Vahvat maatalousalueet ovat toki parhaiten edustettuina hakijoiden joukossa ja kilpikohteiden luetteloissa, mutta hakemuksia tulee ja kilpiä myönnetään kaikkien maakuntien alueilta.
Vuosittainen myönnettyjen kilpikohteiden määrä on muutamia kymmeniä. Viime aikoina kunniakilpihakemuksissa on korostunut sekä sukupolven vaihdokset että myös omistajavaihdokset. Uusi sukupolvi tai uusi omistajataho on nähnyt ja ymmärtänyt tilan historiaan liittyvän arvon ja mahdollisuuden, ja ehkä myös taloudelliset voimavarat ovat olleet uudessa tilanteessa suuremmat.
Kunnossapito ja etenkin kunnostaminen vaatii myös taloudellisia resursseja, johon nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ja maatalouden murroksessa ei aina ole mahdollisuuksia. Kyse on myös priorisoinnista. Tuotantotoiminnan pyörittäminen voidaan katsoa ensisijaiseksi ja tilan jatkuvuuden takaavaksi toiminnaksi. Rakennusperinteen vaaliminen tulee vasta perässä, tai se katsotaan toisarvoiseksi tai joskus peräti hyödyttömäksi, mikä on tietysti valitettavaa.
Kunniakilpiä myönnetään edelleenkin. Hakemuksia tulee vuosittain muutamia kymmeniä koko maan alueelta. Viime aikoina hakemukset ovat usein liittyneet sukupolven vaihdoksiin tai omistajavaihdoksiin
ja siinä yhteydessä tehtyihin kunnostuksiin, jossa tilan rakennusperinne on noussut uuteen kukoistukseen ja arvostukseen. Kunniakilpeä haetaan edelleen myös tilan tai omistajan tai omistajien täyttäessä merkkivuosia. Talonpoikaiskulttuurisäätiö on asettanut erityisen asiantuntijoista koostuvan kunniakilpiraadin arvioimaan kilpihakemuksia ja tekemään päätökset niiden myöntämisestä.
Allekirjoittaneella on ollut kunnia kuulua tuohon asiantuntijaraatiin paitsi työhistorian myös henkilökohtaisen kiinnostuksen takia. Lapsuuden ajan yksi leikkipaikka oli naapurin vanhan luhtiaitan alla. Senkin aitan seinässä on kunniakilpi. Olisikohan siinä syy kiinnostukseen?
Pertti Toivari
Kierroksella Luopioisten kunniakilpikohteissa
Viime kesän ja syksyn aikana kiersin omasta kiinnostuksestani tiedossani olevia entisen Luopioisten kunnan alueella sijaitsevia kunniakilpikohteita. Pahoittelen tässä näin jälkikäteen, että en etukäteen ilmoittanut omistajille liikkumisestani, vaikka kaikissa tapauksissa sainkin ystävällisen vastaanoton.
Aivan kaikissa kohteissa en käynyt, jos olin vieraillut tilalla jo aikaisemmin. Pari kohdetta, jossa oletan kilven löytyvän, jäi vielä käymättäkin. Kattavaa listaa kunniakilven omaavista kohteista minulla ei ollut käytössäni, vain pelkkä ”mutu-tuntuma” potentiaalisista kohteista. Kaikilla käymilläni tiloilla kilpi myös löytyi. Yksi kohde tuli vastaan aivan sattumoisin, joten on mahdollista, että joku muukin minulle tuntematon kohde saattaa vielä jatkossa tulla vastaan, vaikka pidänkin sitä melko epätodennäköisenä.
Kaikenlainen listojen keräily ja niiden julkistaminen ilman asianosaisten lupaa on kiellettyä nykypäivänä, joten en omalta osaltanikaan sorru siihen tässä, varsinkin kun en tullut sellaista lupaa kohteiden omistajilta kysyneeksi. Talonpoikaiskulttuurisäätiössä on tarkoitus käynnistää vanhojen kilpikohteiden tietojen kokoaminen yhteiseen tietokantaan, joten sitä tarkoitusta kiertokäyntini ja kirjaukseni kenties parhaassa tapauksessa palvelee. Voisi myös ajatella, että kilpikohteiden varaan voisi harkiten, tilanomistajien myötävaikutuksella, rakentaa matkailua palvelevan kulttuurireitin. Tällaisia ”Kukkian ympäri” -retkiä on käsittääkseni menneinä vuosina järjestettykin, mutta ei ehkä pelkästään rakennuskulttuurin ympärille?
Niin kuin tiedetään, maatalous on viime vuosikymmeninä elänyt voimakasta muutosta ja murrosaikaa. Luopioisten alueen kilpikohteissa kehitys näkyy erityisen hyvin. Osa tiloista on aktiivisia ja hyvinvoivia, osa jäähdyttelijöitä, osa toimintansa jo lopettaneita. Myös kohteiden kunto vaihtelee. Jollain tilalla rakennukset ovat hyvässä kunnossa ja uusiakin rakennettu, jollain osa rakennuksista voi olla kunnossa, mutta osa jo vähän rapistuneita. Jossain kohteessa kilpi voi olla hyväkuntoisen rakennuksen seinässä, mutta muu rakennuskanta pihapiiristä voi olla jo lähes hävinnyt. Yksi kohde on autioitunut ja pihapiiri jo pahoin rapistunut. Aitta ja kilpi sen seinässä ovat vielä jäljellä, mutta aittakin kohta jo ilman kattoa.
Pertti Toivari
