Kaukana Atlantin rannalla Casablancassa pieni ja auringon päivettämä mies vetää hamppuköyden perässä puista kärryään kaasupulloa rahdaten. Kuljettaessaan arvokasta lastiaan hän elehtien jutustelee ja ohjaa meidät peremmälle kalasatamaan.
Löydämme paikallisten suosiman ruokapaikan. Lokit lentelevät kirkuen ja tarjoilija hätistelee kulkukissoja roiskimalla vettä pullosta. Istumme sinivalkoiseksi rapatun ulkoseinustan pöydän ääreen. Tuolin pehmusteet ovat kraatereilla.
Kivitalon sisällä paistetaan monenlaista tuoretta kalaa. Nuhjuisessa nurkassa on vaatimaton hana, josta voi lirutella vettä käsien pesuun. Ruokana on maistuva munakas katkarapujen ja mustekalan kera. Se syödään perinteisesti leivän kanssa ja paljain sormin.
Syötyämme kiitän tarjoilijaa ja sanon: Benin! Se on arabiaa ja tarkoittaa herkullista. Ylpeänä ruosta hän hymyilee leveästi.
Kävelemme katsomaan, kuinka sardiinialukseen vedetään verkkoja seuraavaa pyyntireissua varten. Merituuli raikastaa voimakkaimman kalan löyhkän. Sama pieni mies vetää hamppuköyden perässä puista kärryään. Tupakka suussa hän pysähtyy luoksemme ja viittoilee meidät mukaansa sataman uumeniin.
Auki olevalla ilmaisullaan hän kertoo olevansa kotoisin pienestä kylästä Atlas -vuorilta ja kuuluvansa Amazigh -nimiseen alkuperäisväestöön. Pientilalla, kouluja käymättä, täytyi tottua kovaan työntekoon lapsesta asti. Kuivuudesta kärsineellä viljelmällä oli muun muassa oliivi- ja mandariinipuita. Elanto oli tiukassa ja nuorena oli lähdettävä satamaan töihin. Ikänsä hän on kuskaillut puisella kärryllään mitä milloinkin tarvitsee ja saanut muutaman lantin palkaksi rahtikeikasta.
Pysähdymme rakennuksen eteen, jossa valmistetaan jääpalat kalojen säilöntää varten. Kuljemme takana olevalle laiturille. Sieltä näkyy merikontteja ja valtavia nostokurkia. Taustalla ikivanha moskeija kurkottaa kaupungin kattojen yllä kohti taivaita. Rannassa on vanhojen alusten raatoja. Käytettyjen veneiden kirpputori, mies vitsailee.
Kuultuaan mistä olemme hän viittoilee maailmaa syleillen kauas merelle ja kertoo Suomen olevan lähellä Skotlantia. Ei epäilystäkään. Elämän aallokot ja karikot purjehtineen kokemuksella maat ja ihmiset tulevat lähemmäksi toisiaan.
On aika hyvästellä aito satamajätkä. Annan tarinankertojalle palkkioksi dirhameita. Silmiin syttyy tähtien loiste. Syvien urien kasvoihin ja kahden mustan hampaan suuhun leviää mairea hymy. Kiitoksena hän moiskauttaa kaksinkertaiset poskisuudelmat.
Harmaa ja rosoinen parransänki jää tuntumaan iholla.
Aki Niemi
