Nykyisin kameran käyttö on helppoa. Oikeastaan siihen ei tarvita muuta kuin sormi, joka painaa laukaisinta. Digikamerat ovat huimasti helpottaneet kuvausta. Automattiasetuksella kamera säätää kaikki kohdalleen. Ei tarvitse edes tarkentaa ja käsivaraltakin kuvaus onnistuu varmasti. Nyt jopa naureskellaan, jos joku kantelee jalustaa mukanaan. Ja kuvia voi räpsiä ja napsia niin paljon kuin ehtii ja muistikortille mahtuu. Ja erityisesti nyt ollaan innostuneita luontokuvauksesta.
Mutta valitettavasti tämä kuvausinnostus on tuonut mukanaan myös selviä haittapuolia. Etenkin harvinaisemmat ja ulkonäöltään kiinnostavat lajit joutuvat kärsimään liian innokkaista kuvaajista. Ei millään haluta ymmärtää, että etenkin talviaikaan lajit ovat muutoinkin kovilla. Harvinaisesta talvehtijasta halutaan saada kuvat väkisin.
Tietysti harvinaiset lajit kiinnostavat ihmisiä ja omaan somepäivitykseen halutaan tämä ihmeellisyys ja kaiken lisäksi tapaamispaikka julistetaan tarkasti, jotta muutkin pääsevät sitä ihastelemaan. Tämä on sitä ihanaa ”bongaamista”.
Ruokintapaikan tarkoitus on tarjota ravintoa säännöllisesti ja turvallisesti. Ei siis niin, että siinä kuljeksii vieressä ihmisiä kaiken aikaa. Tänä syksynä on ollut useita tapauksia, joissa ihmiset esittelevät kuviaan samasta lajista. Yhä useamman täytyy saada oma kuvansa esille. Miksi? Miksei ymmärretä, että jatkuva ravaaminen harvinaisen linnun perässä voi johtaa sen menehtymiseen?
Mustakaularastas on laji, joka pesii Siperian taigalla, mutta on hyvin harvinainen satunnaisvieras Euroopan puolella. Nyt syksyn ja alkutalven aikana sitä on tavattu ainakin Helsingissä, Kemissä ja Lieksassa. Ja tietysti lajista on julkaistu ”somessa” kymmenittäin kuvia. Kaikki hyvin samanlaisia, jossa rastas yrittää piilotella pensaikossa.
Harjalintu oleskeli syyskuussa muun muassa Kangasalan keskustassa, jossa sitä jahdattiin useiden kuvaajien toimesta. Ja saatiin kuvia, jotka eivät kerro meille mitään uutta. Mutta kun kuva on pakko saada.
Huuhkaja on meidän suurikokoisin pöllö ja tietysti näkyvä, jos se ilmestyy asutuksen lähelle. Marraskuun alussa se oleskeli Tampereella Rantaperkiössä. Päivän se yritti piilotella kuusen suojassa, mutta sitäkin piti kymmenien uteliaiden käydä kurkkimassa ja kuvia näpsimässä. Myyrät ja muut hiirulaiset ovat Pirkanmaalla nyt vähissä ja pöllöt tulevat asutuskeskuksiin ravintoa hakemaan ja ovat yleensä jo nälkiintyneitä. Huuhkajakin yrittää pyydystää puluja tai varislintuja nälkäänsä. Siis jos sen annetaan olla rauhassa ja keskittyä puuhaansa.
Kuningaskalastaja on meillä hyvin harvinainen pesimälaji. Erikoisen ja värikkään ulkomuotonsa johdosta se tietysti kiinnostaa ”bongareita”. Jos jossain tiedetään sen yrittävän talvehtimista, nämä innokkaat näpsijät sen tietysti haluavat saaliikseen. On tapauksia, joissa kuningaskalastajan on tiedetty menehtyneen nälkään, kun sitä on tarpeeksi puronvarsilla jahdattu.
