Pälkäneen pitäjänkeskuksesta eli kunnan hallintoytimen ainoasta valtakunnallisesti merkittävästä rakennetusta kulttuuriympäristöstä tullaan todennäköisesti purkamaan kaksi jälleenrakennuskauden kaavasuojeltua koulutaloa kuntapäättäjien yksimielisellä siunauksella. Tarvitaan uusi koulurakennus, koska ”sisäilmaongelmat, vanhentuneet tilaratkaisut, elinvoima ja kuntakuva”. Rakennushistoriaa harrastavana ja fanittavana arkkitehtinä en purematta niele yhtäkään uusi on parempaa -perustelua, ja vaikka en yksittäisenä vastarannan kiiskenä kuvittele voivani estää uudisrakentamiseen tähtäävää kaavamuutosvalmistelua tai vaikuttaa hankesuunnitelmasisältöön, haluan kuitenkin avata ajatusarkkuni rakennussuojelun puolesta.
1950-luvun korkeat keltaiset kivikoulut ovat uljaita ilmestyksiä kylämaisemissa kautta Suomen, ja niitä on aikanaan suunniteltu parhain arkkitehtikyvyin. Koska koululaisten ikäluokat olivat suuria, rakennuksiin syntyi luontevasti päällekkäisiä luokkakerroksia, jotka puolestaan tuottivat riittävän paine-eron huollosta vapaalle painovoimaiselle ilmanvaihdolle ikkunatuuletuksen lisäksi. Kiinteistöissä asuneiden talonmiesten taidot riittivät havainnoimaan korjaustarpeita ja useimmiten ylläpitämään ja kunnostamaan silloista yksinkertaista talotekniikkaa.
1970-luvulta alkaen kaikkiin vanhoihin kouluihin on ”lain vaatimana” tuotu sähkötoiminen ilmanvaihtokoneistus, joka repii ja raastaa liikkeelle pienimmänkin hiukkasen alun perin epätiiviisti rakennetussa rakennuksessa, josta puolestaan huolehtii talonmiehen sijaan kilpailutettu huoltoyritys. Samanaikaisesti luokkatiloja on sisustettu kivijalkojen entisiin halko- ja perunavarastoihin ja kosteita kellarilattioita on pinnoitettu tiivein muovimatoin. Konevoimainen ilmanvaihtoimu on nyhtänyt hengitettävään sisäilmaan paitsi homeitiöt myös mattoliimahöyryt ja akustiikkalevyjen avoimet villakuidut.
Koska korjaus- ja ylläpitokulttuuri edustaa nykyaikaa ja vallitsevia käytäntöjä, ongelmien syyn täytyy siis olla vanha rakennus itsessään ja sen väitetty korjauskelvottomuus. Väitän päinvastaista. Kun syy-seurauksia ei osata ja haluta analysoida eikä rakennushistoriaakaan arvosteta, sisäilmapilatun rakennuksen kohtalona on joutua purkulistalle yksin käyttäjien äänekkäästi vaatimana. Valitettavaa on, että purkamisessa katoavat samalla massiivitiiliset ehjät ja hengittävät seinärakenteet, joilla on samat ominaisuudet nykyään arvostetun hirsimateriaalin kanssa. Moniko tiedostaa, että uusi kokokiven tiiliseinä maksaisi maltaita uudisrakennettuna?
Vaikka opetusmetodit ovatkin muuttuneet moneen kertaan kouluhistoriassa, perusmallisia luokkahuoneita rakennetaan edelleen, eivätkä sellaiset voi itsessään olla oppimisen esteenä. Päin vastoin vanhoissa kivikouluissa opinpolkunsa käyneet osaavat sujuvasti lukea, laskea ja kirjoittaa, mutta sama ei suoraan päde modernien oppimisympäristöjen ja -metodien kasvatteihin. Jos tilakohtaiselle muuntelulle kumminkin on tarve, Onkkaalan kivikoulujen suojelumerkinnät eivät ole estämässä sisäpuolisia modifiointeja nytkään. Arkkitehdit ovat kyvykkäitä muokkaamaan tilajakoja ja välipohjia, vaikka rakennusten komeat ulkokuoret pääosin säilytettäisiin. Esimerkkinä: kuinka moni olisi nyt valmis purkamaan Tampereen Finlaysonin kiinteistön punatiiliseinät ja pykäämään tilalle uuden Koskikeskuksen ravintoloineen ja elokuvateattereineen?
Koulupurkamisia perustellaan toki talouden luvuin. Vanhojen rakennusten korjaaminen olisi liian kallista, kun käsiin jäisivät uudestaan toistuvat remonttikierrokset ja vanhentuneet tilaratkaisut. Asiaa ei pitäisi lähestyä näin mustavalkoisesti, koska mikään ei pakota korjaamaan vanhaa virheellisesti tai säilyttämään tilajakoja sellaisenaan. Miksei palattaisi testaamaan energiaa kuluttamatonta painovoimaista ilmanvaihtoa, josta on hyviä esimerkkejä Tampereen Steiner-koulussa ja maamme rajojen ulkopuolella? Miksi kosteita kellareita ei ummisteta pois käytöstä, kun pienenevät ikäluokat pärjäävät normaalikerrosten luokkatiloilla? Miksi suosia hamaan tappiin hankalasti huollettavaa ja käsiin vanhenevaa talotekniikkaa, jonka myynnistä ja leasing-sopimuksista kunnille teollisuus on saanut pitävän kuristusotteen? Mitä muuten tiedetään vielä rakentamattoman uudisrakennuksen huollettavuudesta ja ylläpitokustannuksista?
Jykevien keltaisten koulujen katoaminen Onkkaalan kylämaisemasta köyhdyttäisi radikaalisti kuntailmettä, jota kokemusperusteisesti mikään uusi ei parantaisi. En suinkaan väitä, että arkkitehdin oikeus katsella koulurakennusten kauniita julkisivuja ohittaisi tärkeydessä opettajien ja oppilaiden oikeuden terveelliseen ja turvalliseen työ- ja oppimisympäristöön, mutta asiat eivät sulje toisiaan pois. Tottahan vauriot pitää korjata, mutta entisiä erheitä ei tarvitse toistaa eikä toimimatonta ennallistaa. Remonttitarpeita tulee aikanaan vastaan vielä luomattomassa uudisrakennuksessakin, jossa kulkee kilometrikaupalla datakaapelia ja höyrynsulkuja puhkovaa talotekniikkaa ja jossa rakentamisen suunnittelusäännöt tulevat EU:sta, eivät koto-Suomesta.
Entä miten koulupurkamiset istuvat Pälkäneen kunnan hiilineutraaliuspyrkimyksiin HINKU-verkoston jäsenenä? Pidän ristiriitaisena, että tavoiteltaessa päästövähennyksiä lisätään uudisrakentamista ja hylätään korjaus- ja muokkauskelpoista vanhaa valikoivin perustein tilanteessa, jossa vuoden 2025 alusta uudistuva rakennuslakikin alkaa vahtia entistä tarkemmin hiilijalanjälkeämme ja rakentamisen ympäristökuormaa. Kun kunta suhtautuu myönteisesti rauniokirkon lasikattamishankkeeseen, joka on innovatiivinen esimerkki vanhan korjaamisesta ja ylläpidosta, miksei sama ajattelu voisi ulottua kivikouluihinkin? Vanhalla rakennuksella ei suinkaan ole aina ja kaikkialla määrättyä elinkaarta.
Katselen mieluiten sellaista rakennettua ympäristöä, jossa on runsaasti esillä käsityövaltaista rakentamiskulttuuria, jonka viimeisiä edustajia jälleenrakennuskauden koulut ovat. En muuttanut Pälkäneelle uudisrakentajana, vaan halusimme vanhan talon viehättävästä miljööstä. Haluan uskoa, että Onkkaalaan ovat muutkin muuttaneet osasyynä kaunis miljöö, joka ei olisi entisensä keltaisten koulujen kadottua maisemasta.
Salla Paakkunainen
Onkkaala, Pälkäne
