Pikkupakkanen kauppakeskuksen kuuraisella asvalttipihalla, joka täyttyy autojen hurinasta ja ostoskärryjen tärinästä. Täysissä telineissä tuoksuvat aitoolaiset tuuheat joulukuuset. On tapana sanoa, että odotus antaa onnen tunteen. Ihmisten tohinaa katsellessa se antaa ainakin kiireen tunteen.
Vanhempi mies pysähtyy rauhassa valitsemaan mieleisensä joulukuusen. Tärkeä perinne. Hänellä on aikaa jutustella lämpimikseen.
Vedän kuusen verkotuslaitteen läpi sukkaan ja sahaan tyvestä ohuen kiekon tuoretta imupintaa. Mies toteaa kätevän pömpelin näyttävän ihan lentokoneen turbiinilta. Ilmenee, että hän on ollut töissä ilmavalvonnassa ja eletystä elämästä on kertynyt värikkäitä muistoja.
– Oletko kuullut miehestä nimeltä Mathias Rust? hän kysyy ja joudun tunnustamaan aukon sivistyksessäni.
– Kylmän sodan aikaan nuori saksalainen lentäjä lähti yksipotkurisella Cessna-pienkoneella Malmin kentältä määränpäänään Tukholma. Aluksi reitti suuntautui länteen, mutta hän teki äkkikäännöksen kohti Neuvostoliittoa. Seurasimme töissä koneen etenemistä, kunnes se katosi meren yllä tutkasta.
Saavuttuani seuraavan kerran töihin työkaveri oli vastassa kysyen:
– Arvaa missä on Mathias Rust?
– Itämeren pohjassa, latasin vuorenvarmana.
– Moskovan Punaisella torilla! Vieläpä elävänä. Ja lentokone on parkkeerattuna Pyhän Vasilin katedraalin edustalle.
Hän oli läpäissyt Neuvostoliiton ilmatilanvalvonnan ja tehnyt uhkarohkean tempun edistääkseen maailmanrauhaa.
Pakkanen kiristyy kauppakeskuksen hämärtyvässä illassa. Niin se tuntuu tekevän myös maailmanpolitiikassa. Eipä ole rauhan edistämisen tarve vähentynyt noista päivistä, tuumailemme yhteen ääneen. Toivottelemme joulurauhaa ja mies lähtee kotiinsa sulattamaan kuustaan.
Ja minä jään sulattelemaan lennokasta tarinaa.
Aki Niemi
