40-vuotisen uran Pirkanmaan pelastuslaitoksella tehnyt Veijo Kaján opettelee nyt joutenoloa. Hän jäi tiedotuspäällikön toimesta eläkkeelle vuoden alusta.
– Menin aikanaan Tampereen kaupungille palomies-sairaankuljettajaksi toukokuun 16. päivänä vuonna 1983.
Päällimmäinen tunne on tällä hetkellä vapaus, irti päästäminen. Työ tiedotuspäällikkönä oli jatkuvaa skarppina oloa, nopeaa tiedonvälitystä. Toisinaan lomillakin Kajánilla oli haasteita päästää tehtävästä irti.
– Toivon todella, että viestintäyksikkö pysyy, koska sen eteen on tehty paljon töitä. Tällä hetkellä ikävä kyllä näyttää huonolta, kun tilalleni ei palkata ketään.
Mies täytti kesällä 65 vuotta. Jos olisi ollut vanha systeemi, hän olisi voinut harkita vielä tehtävässä jatkamista. Kajánin mielestä pelastuslaitos olisi voinut pysyä sotesta erillään. Nyt hyvinvointialueella puhutaan pelastuspalveluista.
– Emme oikein saaneet ääntämme kuuluviin. Pirkanmaa on vähän kuin koekaniini, kun pelastuspalvelut nyt tuottaa ja järjestää ensihoitopalvelut. Toki on niin, että vasta parin vuoden päästä on johtopäätösten aika.
Se, mitä Kaján jää kaipaamaan, on työyhteisö. Työpaikasta tuli vähän kuin toinen koti. Porukka hitsautui tiiviisti yhteen, ja parhaat keskustelut käytiin kahvipöydässä. Hektisyyttä hän sen sijaan ei jää kaipaamaan. Aina saatavilla -tunne oli vallitseva.
– Ajattelu ei kuitenkaan nopeudu, joten useimmiten ihmisten olisi tarpeen vain malttaa mielensä ja rauhoittua.
Työuran aikana Kajánilta jäi rakas harrastus, lukeminen, minimiin. Nyt sillekin on taas aikaa. Lapsuudessa hän eli kirjoista.
Opiskelusta pelastusrengas
Palomiesuran aikana hän näki niin kauheita asioita, että niitä tekee yhä kipeää muistella. Vaikeaa oli myös se, että asiat piti sisällään. Välillä Kaján tuli perheväkivaltahelvetistä kotiin ja näki oman perheensä istumassa rauhassa keittiönpöydän äärellä.
– Kyllä siinä oli joskus tekemistä, kun piti vaihtaa nopeasti perheen isän rooliin ja jättää ammattirooli taakse.
1980-luvulla debriefing oli vielä lapsenkengissä muutenkin.
– Kyllähän sitä saatettiin saunoa kollegoiden kanssa, mutta ei asioista sillä tavalla puhuttu. Käsittely jäi pintapuoliseksi. Sittemmin on onneksi kehitytty tässä.
Tuli aika, jolloin hän alkoi väsyä jatkuviin ikäviin tehtäviin. Samana päivänä hän saattoi nähdä kolme erilaista kuolemaa.
Tällöin astui kuvaan suomen kielen opiskelu. Hän valmistui suomen kielen maisteriksi 1998 ja äidinkielen opettajaksi 2002.
– Opiskelu oli pelastusrenkaani ja antoi muuta ajateltavaa. Vapauduin myös jatkuvasta pelon tunteesta, mitä voi tapahtua.
Onnenkantamoinen oli, kun tiedotuspäällikön toimi tuli auki, ja mies sai paikan. Aiempi negatiivinen aura vaihtui vähitellen positiiviseksi auraksi. Hän saattoi jopa ajatella, mitähän hyvää tänään tapahtuu. Mies myös työskenteli jonkin aikaa sivutoimisesti viestinnän opettajana Pirkanmaan AMK:ssa.
Sattuman kautta palomieheksi
Veijo Kaján ylsi armeija-aikanaan laskuvarjojääkäriksi. Hän keksi hakeutua ammattilentäjän peruskurssille Kuopioon, jossa tapasi myös puolisonsa Leila Kajánin. Lentohommat jäivät, kun hän huomasi puoli vuotta kestävän palomieskurssin Espoossa vuonna 1982.
Vuonna 1987 pariskunta muutti Tampereelta Pälkäneelle työkaverin suosituksesta.
– Pälkäne on ollut hyvän matkan päässä keskuspaloasemalta. Kertaakaan en ole työmatkan takia myöhästynyt. Pyörälläkin olen tätä väliä kulkenut, naurahtaa Tommolassa asuva Kaján.
Hän puhuu arvostavasti Onkkaalan vpk:sta. Ilman sopimuspalokuntia ei pärjättäisi, ja niiden rooli on merkittävä.
Vielä 1980-luvulla oli vallalla ajattelu, että palokunta tulee ja sammuttaa palon. Sittemmin ennaltaehkäisyn ja turvallisuusviestinnän merkitys on kasvanut.
– On hienoa, kun saa yksittäisen ihmisen ajattelemaan. Näen myös Tulikettu-projektin tärkeäksi. Siinä palomies, tai nykyään pelastaja, antaa koululaisille eskarista alkaen tietoiskun.
Suuri muutos oli aikanaan vuonna 2003 Tampereen aluepelastuslaitoksen perustaminen. Siihen asti oli vain omat kunnalliset toimijat, ja sitten tuli koko Pirkanmaan toimija. Alussa tähänkin liittyi pelkoa erityisesti kaluston suhteen, mutta hyvin kaikki sujui.
Kiitollisuus kaikesta
Tällä hetkellä Veijo Kaján tuntee olonsa kiitolliseksi kaikesta siitä, mitä on saanut kokea. Urallaan hän sai yhdistää pelastamisen ja tiedottamisen. Turvallisuusviestinnän työryhmiä on tullut, ja viestintä on hänen aikanaan kehittynyt.
Nuorin lapsista, tyttö, on 38, ja pojat ovat 41- ja 43-vuotiaita. Hän iloitsee viidestä 2–10-vuotiaasta lapsenlapsestaan. Nyt on aikaa myös harrastuksille, kuten golfille, hiihdolle, talvikalastukselle ja matkustelulle.
– Toivon, että saisin pysyä terveenä eikä tulisi mitään muistisairauksia – että pää pelaa normaalisti pitkään, Veijo Kaján kiteyttää.
