Pälkäneen Luja-Lukko lähti neljänteen ykkössarjakauteensa korkein toivein.
Nousujohteisesti sarjassa viime vuosina esiintynyt joukkue oli edelliskaudella karistanut pudotuspelipeikon ja laittanut vahvan Oulun Kiskon ahtaalle puolivälierissä. Uuden kauden alla neljällä pelaajalla ja tuoreella valmennuskaksikolla oli enemmän tai vähemmän kokemusta liigaympyröistä. Kannattajien silmissä alkoi suorastaan kiilua, kun harjoitusottelussa pälkäneläisjoukkue kukisti ensi kertaa historiassaan ykkössarjan mestarin Lempo-Volleyn.
Vielä ensimmäisessä pelissä joukkue nappasi lupauksia herättävästi keskinkertaisella esityksellä vieraspisteen aina vaikeasta Savonlinnasta. Kausi ei kuitenkaan tuonut kehityskaaren jatkumista ja sitä tulosta, mitä odotettiin. Saldoksi jäi yksi voitto, joka sekin tuli vieraskentällä marraskuussa.
– Kyllä tämä pettymys oli, vaikka odotusarvo oli lopulta ehkä liiankin suuri, huokaa päävalmentaja Marko Järvenpää.
Hänen mukaansa kauden aikana tuli vastaan selkeitä kehityskohteita, joita ei kyetty enää liikkuvassa junassa ratkaisemaan. Järvenpää ei esimerkiksi löytänyt joukkueesta toivomaansa vahvaa hakkuria, joka pystyy kantamaan ison vastuun joukkueen lyöntivoimasta.
– Lisäksi fysiikassa hävisimme aika selkeästi paremmille joukkueille. Se näkyy kentällä monessa asiassa: torjunta- ja lyöntikorkeudessa, liikkumisessa… Sen kuntoon laittaminen on sinänsä helppoa, kun se vaatii vain tekemistä, mutta se ei tule kuntoon hetkessä. Se myös vaatii ja mittaa pelaajien halua mennä eteenpäin ja kehittyä, Järvenpää sanoo.
Myös manageri Jari Perkiö näkee, että osa pelaajista jätti omatoimisen harjoittelun liian vähäiseksi. Sen sijaan joukkueen yhteinen lajiharjoittelu teki mahdolliseksi paljon, kun joukkue pääsi harjoittelemaan säännöllisesti 12 pelaajan ringillä.
– Se on ykkössarjassa vähän kuin luksusta, ja siitä iso kiitos joukkueenjohdolle, joka hoiti oman urakkansa muutenkin hyvin. Sapuskat ja kuljetukset toimivat, ja sali on uskomattoman hieno. Sääli, ettemme pystyneet antamaan riittävästi takaisin, valmentaja Järvenpää harmittelee.
Onnistunut lajiharjoittelu ja pelin kehittyminen ei riittänyt, kun muut pysyivät kehityksessä edellä ja pälkäneläisjoukkue kerta toisensa jälkeen pehmeni pelin edetessä vahvasta alusta huolimatta.
– Se aika, joka jaksettiin pelata, pelattiin hyvin. Selkäranka katkesi vain liian usein neljännessä erässä.
Luja-Lukkoon ei löytynyt vakiintunutta avauskuusikon permanenttia ennen kuin kauden loppupuolella. Järvenpään mukaan ratkaisu oli tietoinen.
– Joukkue oli niin tasavahva, että halusin antaa kaikille mahdollisuuksia ja katsoa pelaajien paineensietokykyä – sitä, kuka pystyy tekemään niitä kovia ratkaisuja. Siinä on omat etunsa, mutta haittana on, että ei synny sellaista kuusikkoa, joka oppii nopeasti pelaamaan yhdessä. Se ei ole myöskään helppoa, jos pelaajat ovat tottuneet siihen, että joukkueessa on selkeä ykkös- ja varjokuusikko, hän sanoo.
– Pelasimme myös koko kauden ilman liiga-apuja. Edelliskausina näitä oli. Viimeistään nyt huomattiin, miten suuri merkitys niillä oli, manageri Perkiö huomauttaa.
Otteluiden lipuminen vastustajalle hyvän alun jälkeen ja tappiot nakersivat ennen pitkää itseluottamusta ja koettelivat henkistä kanttia. Järvenpää on kuitenkin tyytyväinen siihen, että missään kohtaa joukkueesta ei välittynyt viestiä luovuttamisesta.
Perkiötä ja Järvenpäätä lämmittää se, että vaikka kotikentällä tuli pelkkiä tappioita, Kostia-areenalla kävi päättyneellä kaudella enemmän yleisöä kuin millään aiemmalla kaudella.
