Jotakin siinä musiikissa on oltava. Erilaiset laulu- ja musiikkiohjelmat Suomi Love -tyyliä tai Elämäni biisi -formaattia myöten puskevat katsojaluvuissa vahvan oloisessa myötätuulessa. Myös yleinen ja tieteellinen kiinnostus aihepiiriä kohtaan on kasvussa: yli puolet lääketieteellisen PubMed-tietokannan musiikkiterapiaa käsittelevistä tutkimuksista on julkaistu viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana.
Useat tutkimukset puhuvatkin musiikin kuuntelemisen, instrumentin soittamisen tai laulamisen positiivisen terveysvaikutuksen puolesta. Kliinisesti ajatellen musiikin terveysvaikutukset perustuvat musiikin vastaanottamisesta automaattisesti seuraavaan tunnereaktioon ja aivojen dopamiini- ja opioidijärjestelmissä syntyvään mielihyvävasteeseen. Tällä on vaikutuksensa esimerkiksi keskittymiseen, muistiin, mielialaan, stressiin, rentoutumiseen ja verenpaineeseen.
Pälkäneen kunnan kulttuurisuunnittelijan Marketta Pyysalon mukaan sinänsä tärkeät tilastoitavat vaikutukset eivät kuitenkaan ole tarkastelun alla kunnan uudessa musiikkiin liittyvässä projektissa.
– Näinä aikoina odotetaan paljon tutkimustuloksia siitä, mikä toimii ja miten jokin asia pitää niiden valossa tehdä. Tärkeintä on kuitenkin parantaa elämän laatua ja merkityksellisyyttä. Odotukset tässä ovat yksilötason kohtaamisissa, eivät tilastoissa, hän aloittaa.
Pyysalo on silminnähden innoissaan. Kunnassa on juuri aloitettu ikäihmisille suunnattu yhteisömuusikko-toiminta, jonka puitteissa esimerkiksi hoivakodeissa kuullaan kevään ajan säännöllisesti elävää musiikkia. Palvelua viedään jopa koteihin siellä, missä vanhuksilla ei ole mahdollisuuksia liikkua oman kotinsa ulkopuolella.
Tämän ovat tehneet mahdolliseksi kunnan käyttöön tulleet, ikäihmisten arjen kohentamiseksi korvamerkityt testamentti- ja perintövarat.
– Ne mahdollistivat Minna Liljedahlin palkkaamisen keskittymään työhön ikäihmisten kanssa. Kauheasti ei Pirkanmaallakaan löydy yhteisötaiteilijoita kunnan organisaatiosta, Pyysalo taustoittaa.
Mielilaulu-nimistä yritystä pyörittävä Liljedahl työskentelee kunnan yhteisömuusikkona noin 16 tuntia viikossa. Hän kiertää hoivakodeissa ihmisten luona laulamassa ja laulattamassa, myös soittamassa ja soitattamassa.
– Yhteislauluvihosta valitaan hyvät biisit, ja joka kerralla on mukana myös jotakin osallistavaa. Esimerkiksi suoraan lasten muskarista on otettu mukaan revontulitanssi, jossa heilutetaan musiikin soidessa huivia. Osallistumaan pystyminen nostattaa aina itsetuntoa, mutta tarvittaessa voin laulaa myös huoneessa kahden kesken, jos asukas ei pääse liikkumaan, hän kertoo.
Kun ihminen muuttaa hoivakotiin, hän joutuu monesti jättämään kaiken tutun taakseen. Samalla hän silti tuo tullessaan koko menneisyytensä ja pitkän eletyn historian. Liljedahl ja Pyysalo vakuuttavat, että niihin on mahdollista tarttua musiikin ja sen ympärillä käytävän keskustelun kautta. Musiikista ammennetaan niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalistakin virtaa.
Liljedahl katsoo, että musiikki voi hoivakodeissa olla omiaan tuomaan arkeen kaivattuja tuttuuden tunteita. Hän kuitenkin tietää, että musiikki voi nostaa pintaan myös vaikeasti käsiteltäviä tuntemuksia. Osin siksi hän pyrkii päättämään musiikkituokiot aina reippaan iloisissa merkeissä.
– Uskon, että musiikista on hyötyä silloinkin, kun en sitä ihmisen pään sisällä tapahtuvaa liikehdintää näe. Ilon tuottaminen on tässä itselle se tärkein, ensimmäinen ajatus. Reilun viikon perusteella uskon, että toiminnalle asetetut tavoitteet täyttyvät.
Esiintyminen ihmisten keskellä ja muiden huomioiminen musiikissa on Liljedahlille ennestään monin tavoin tuttua puuhaa. Pitkäaikaisena MLL:n muskarin ohjaajana hän on esimerkiksi aiemmin käynyt ryhmänsä kanssa Attendo Satumetsässä musisoimassa. Ikäpolvet yhdistävä musiikkileikkikoulutoiminta oli hänen opinnäytetyötä vastaava kehitysprojektinsa yhteisömuusikon erikoistumiskoulutuksessa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.
