Pälkäneläinen 27-vuotias laulaja-lauluntekijä Aukusti Koivisto aloittaa kesän keikkansa Kirkkarietkoilla Aitoon Honkalassa lauantaina 18. toukokuuta. Honkalasta on kehittynyt Koivistolle vuosien varrella erityisen rakas keikkapaikka. Hänen bändinsä koostuu kokeneista ammattimuusikoista, joten työskentely on helppoa.
– Olemme kaikki myös hyviä ystäviä jo pidemmältä ajalta, mikä tekee kaikesta suunnattoman helppoa ja hauskaa, Koivisto iloitsee.
Keikoilla hänet nähdään esimerkiksi Kirkkareilla sekä Raikku Rokkaa ja Rakastaa -festareilla.
– Keikat tulevat olemaan mukavan erilaisia. Joukossa on festivaaleja, klubeja, duokeikkaa ja jopa tanssilava, joten yksikään keikka ei ole samanlainen toisen kanssa, Koivisto kuvailee tulevia esiintymisiään.
![](https://shl.fi/wp-content/uploads/2024/05/koivisto-620x413-1.jpg)
Koiviston kesä tuo mukanaan livekeikkojen lisäksi uuden albumin valmistelua.
– Olen jo aloittanut seuraavan albumin äänittämisen paikallisella VK-Studiolla, mutta en ota siitä suuria paineita. Tämä kesän keikoille riittää hyvin materiaalia, ja yleensä kesät ovat olleet minulle musiikin suhteen tuotteliainta aikaa.