Hyvän ja pahan tiedon puu

Tarina syntiinlankeemuksesta on kaikille tuttu. Käärme viekottelee Eevan maistamaan hedelmää hyvän ja pahan tiedon puusta ja tarjoamaan sitä myös Aatamille. Maistettuaan hedelmää, he huomaavat olevansa alasti ja menevät piiloon.

Internet on täynnä tietoa. Niin hyvää kuin pahaa. Kuinka moni meistä onkaan internetin tietotulvan edessä huomannut olevansa suojaton alastoman ihmisen tavoin? Vaikka nettiä voi suodattaa laittamalla erilaisia palomuureja tai torjuntaohjelmia estämään haitallisille sivuille pääsyn, niin kaikkeen löytyy kuitenkin kiertoteitä. Netistä löytää kuka tahansa mitä tahansa.

Syntiinlankeemukseen liittyy perisynnin käsite. Itse olen aina ajatellut perisynnin vertauskuvallisena. Jos ihminen heitetään kasvamaan metsään susien ja petojen keskelle, ihminen toimii kuten pedot: tappaa syödäkseen ja varastaa elääkseen. Kasteessa lapsi otetaan seurakunnan jäseneksi. Kasteessa lapselle myös nimetään kummit, joiden tarkoitus on huolehtia yhdessä vanhempien kanssa lapsen kristillisestä kasvatuksesta. Kaste on se hetki, jolloin lapsi pääsee perisynnistään. Kaste on myös se hetki, jolloin seurakunta ottaa tehtäväkseen opettaa lapselle oikean ja väärän.

Nykyisessä tietotulvan yhteiskunnassa on entistä tärkeämpää ymmärtää oikea ja väärä. Internetin hyvän ja pahan tiedon puun juurella seurakunta ja lähimmäiset ovat ne vaatteet, jotka alaston syntinen voi pukea päälleen suojaksi käärmeiden viettelyksiltä.

Tero Ahlqvist

Luopioisten kappeliseurakuntalainen